Mummo Düring hieroi silmiään:
— Mitä kello on? kirkasi hän.
Hän näki aina unia nukkuessaan. Mutta hän ei milloinkaan muistanut, mitä hän oli uneksinut.
* * * * *
Kuu oli noussut.
Oli menty rannalle, muutamia. Olga ja Vellingk ja molemmat nuoret.
Vettern lepäsi kuin rannaton meri kuunvalossa, mihin Visingsö hukkui.
Vain vettä ja kuutamoa. Ei mitään muuta — ei mitään.
Se olisi tällä hetkellä yhtä kernaasti voinut olla Tyyni valtameri.
Karl ja Elsa olivat hiukan syrjässä. Karl otti Elsan pään käsiensä väliin ja suuteli häntä.
Ja hän sanoi — kun he jälleen heräsivät —: