Ellen oli täyttänyt kaksitoista vuotta. Hän oli voimakas ja solakka, ehkä vielä liian laiha. Ennen oli hän aina ottanut hartaasti osaa syksytöihin; tänä vuonna ei hän edes tehnyt niin paljon, että olisi sitonut yhtään lyhdettä.
Hän oli varsin iloinen siitä, että kalkilla oli niin kiire, Henrikillä myöskin; hän sai täten olla rauhassa eikä hänen tarvinnut käyttää öitä lukemiseen. Hän luki koko syksyn, luki vielä ripillelaskentajuhlan aikana, istui penkissä pappilan perheen takana ja lausui runoja itsekseen. Ei hän nähnytkään papin molempia tyttäriä, jotka seisoivat lattialla kuorissa silkkihameissa ja ruusuisissa ranskalaisissa shaaleissa vastapäätä Henrikiä. Hetken aikaa tarkasteli hän Henrikiä ja oli tyytyväinen häneen niinkuin hevoisväen eversti pulskaan adjutanttiinsa. Hän oli kovin kalpea tänä päivänä ja tuo epämääräinen hiusten väri teki hänen kasvonsa vielä kalpeammiksi. Mutta hän oli niin hyvännäköinen talollisten poikien rinnalla huonosti leikatuissa vaatteissaan, sileiksi nuollulla tukallaan ja kiiltävät kultanapit korvissa. Henrik oli saanut päällensä tohtorin mustan takin — kartanonhaltija ei koskaan muistanut vaatteita. — Se oli hiukan ahdas kainaloista, mutta sitä paremmin tuli hänen nuori voimakas vartalonsa näkyviin. Itse Henrik ei katsellut ketäkään, ei edes pappia, kun tämä kyseli häntä. Hän vastasi vakaasti ja nopeasti kysymyksiin, vaikka pidätetyllä äänellä, ja kun pappi jatkoi matkaansa hänen naapurinsa luo, katseli Henrik ylös holviin siksi kun juhlallisuus oli päättynyt ja tohtori vei hänet ulos kirkosta.
Hra Jansen odotti ulkopuolella vaunuissaan. Ellen hyppäsi reippaasti ylös niihin, mutta Henrik jäi seisomaan kirkon ovelle sekä puhumaan papin ja tohtorin kanssa.
— Tule tervehtimään meitä! sanoi pappi. Minun taloni on teille aina avoinna!
Henrik kumarsi ujosti ja meni takaperin ulos vaunujen luo.
— Se on esikuvallinen nuori ihminen! sanoi pappi, kun vaunut olivat lähteneet.
— Poika parka! sanoi lääkäri. Minä soisin että hän olisi vähemmän esikuvallinen, niin hänen matkansa elämän kautta tulisi hänelle helpommaksi!
— Materialisti! sanoi pappi.
Molemmat herrat kävivät kiistellen pappilaan päin.
Jonkun ajan kuluttua hämmästytti Ellen toveriansa lukemalla toisen runon toisensa perästä, sieltä täältä otettuja.