Sinun tuleva
Ellenisi".
Seuraavana iltana Henrik hyppäsi aidan yli vanhojen puiden välillä.
Hänen "tuleva Elleninsä" istui kun istuikin penkillä ylhäällä, mutta
Andreas oli siellä myöskin. Henrik puri hampaitansa yhteen ja meni ylös
kummulle:
— Ehkä minä häiritsen! sanoi hän lyhyesti.
Ellen katsahti häneen. Andreas astui muutamia askeleita taaksepäin.
— Mitä sinä puhut häiritsemisestä? Tule tänne istumaan, mutta anna ensin Andreakselle kättä. Noin!
Henrik kävi istumaan; kohta sen jälkeen meni Andreas.
— Sinä et kaipaa seuraa, näen minä!
— En. Kun sinä et ole täällä, täytyy minun tulla toimeen miten paraiten voin.
— Kuinka on kartanon laita?
— Kiitos vaan. Kuten näet tullaan ilman sinuttakin toimeen!