— Jos et sinä tahdo, niin minä sen teen!
Ellen katsoi ympärilleen, etsien asetta, millä hän voisi päättää eläin rauhan kärsimykset. Viimein huomasi hän suuren kiven. Hän meni sitä noutamaan. Hän lähestyi jänistä nostetulla kädellä.
Hän heitti, vaan ei osannut. Jänis pyörähti ympäri ja vinkui surkeasti.
— En — en voi! sanoi Ellen ja puri huuleensa.
— En minä myöskään! huusi Henrik. Tule, tule!
Ellen kääntyi mennäksensä. Yht'äkkiä otti hän uudestaan kiven käteensä, nousi varpailleen ja heitti kaikella voimallaan.
Pää oli muserrettu. Pari liikahdusta vielä ja jänis oli kuollut.
Hän juoksi niin paljon kuin jaksoi; Henrik hänen jälkeensä.
— No niin! huusi Ellen seisahtuessa, nyt se on ohitse!
Hän saattoi Henrikiä vielä kappaleen matkaa, eivätkä puhuneet mitään; ojensi viimein hänelle kätensä ja läksi paluumatkalle.