Neiti Ellen Jansen'ille.
Rakas Ellen!
Näiden kuukausien kuluessa, siitä kun tänne tulin, olen alinomaa sinua ajatellut ja monta kertaa aikonut sinulle kirjoittaa, mutta minulta on aina puuttunut rohkeutta siihen. Minä olin merikipeä matkalla Leith'iin ja toivoin sen kestäessä usein että Jumala kuulisi rukoukseni ja lopettaisi minun kärsimykset. Minua ei ainoastaan vaivannut merikipu, vaan öisin maatessani tuossa ahtaassa majassa, laivan vyöriessä pyöriessä aalloilla, oli minulla aina tuo tapaus silmieni edessä ja Andreas semmoisena kuin hän silloin yöllä makasi vuoteellansa voivotellen. Minä koetin tuskissani muistella noita sanoja, joilla hän vastaan-otti onnettoman aseen minun kädestäni: Jumala siunatkoon neiti Elleniä! ja minä sain niistä suuren lohdutuksen, sillä tunsin samalla että eräällä toisella oli ainakin yhtä suuri edesvastaus, kuin minulla, ja että minä laillansa olin ollut tuon toisen tottelevainen välikappale. Vaan tämä oli pelkurimainen lohdutus ja suureksi häpeäksi minulle, sinuun verrattuna, mutta tästä tunnustuksesta saatkin nähdä, että sen kadotin yhtä pian kuin sen sain, joka oli ansaittu rangaistus. Sillä hetkellä nimittäin, kun seisoin ikkunalla ja ojensin hänelle pistolin, juolahti se ajatus päähäni: nyt ei Ellen enää minun poissa ollessani puhu hänen kanssansa eikä taputa häntä olkapäälle! Ja tätä ajatellessani annoin hänelle aseen. Sinä näet siis että meistä molemmista minä olen enemmän rikoksellinen kuin sinä ja rangaistus ei ole viipyvä, sillä minun korvissani soivat lain sanat: "Minä Herra sinun Jumalasi olen kiivas Jumala, joka etsiskelen isäin pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen!"
Semmoinen oli matka, jotta joka hetki toivoin että loppuni tulisi. Kun me tulimme Skotlannin rannikoille oli ilma parempi ja minä taisin mennä laivan kannelle katsomaan maata. Se ilmestyi suurina harmaina kukkuloina, joista muutamat näyttivät nousevan suorastaan merestä. Me menimme erääsen lahteen, jonka nimi on Firth of Forth, ja saavuimme siten Edinhurg'iin, Skotlannin pääkaupunkiin, joka on rakennettu monelle väelle, joista korkein nimitetään Calton Hill. Ei voi purjehtia pääkaupunkiin asti, vaan täytyy jäädä satamakaupunkiin, jonka nimi on Leith ja jossa löytyy ääretöin joukko laivoja ja rakennetuita lampia, joita nimitetään Docks. Kuten tiedät luen jokseenkin hyvin englannin kieltä, vaan alussa en voinut tehdä itseäni ymmärretyksi, ja skotlantilaiset puhuvat paitsi sitä murteellista kieltä. Muutamat ihmiset, jotka tulivat minua vastaan, antoivat minulle painetuita lehtiä ja kirjasia ihan ilmaiseksi. Minä näin että ne oli hurskaita kirjoja ja miellyin heti kansaan. Minä menin majailemaan erään kadun varrelle, joka oli vähemmän likanen ja pimeä kuin kaikki muut. Ensimmäisessä huoneessa oli sahajauhoja lattialla; siinä istui ihmisiä suurten tinapullojen ääressä, ja he polttivat liitu-piippuja. Emäntä, joka oli leski, oli ystävällisen näköinen ja punatukkainen sekä jokseenkin Tiinan muotoinen tuolla kotona. Sain itselleni huoneen ja kävin sitten katselemassa Edinburgh'in kaupunkia, kunnes väsyin sekä siihen että asuntooni. Kun tahdoin muuttaa pois, pyysi emäntäni minua jäämään, vaan kun kuitenkin pysyin päätöksessäni, sanoi hän minulle suoraan, että hän piti minusta paljon ja että minä voisin tulla tuon paikan omistajaksi sekä hänen mieheksensä. Kiitin minulle ai'otusta kunniasta ja näytin sormukseni; mutta sitten hän aikoi minua suudella, niin että minun väkisin täytyi vapauttaa itseni kaikkein nauraessa, jotka istuivat porstuassa ja polttivat tupakkaa. Minä kuljin alakuloisena dokkia myöten ja mietin jo lähtisinkö pois tästä jumalattomasta maasta. Ajattelin sinua, Ellen, ajattelin kartanoa tuolla kotona, syystöitä, jotka nyt varmaan olivat lopussa, ajattelin kaikkea sitä, joka oli ollut jokapäiväinen toimeni ja työni pitkän ajan kuluessa. Mutta samansa tuntui tuskalliselle palaaminen siihen paikkaan, joka oli aatteeni kauhistus. Minä olin joutua epätoivoon ja vääntelin käsiäni, rukoillen Jumalaa sydämessäni että hän tekisi matkani maailmassa hiukan huokeammaksi ja mieltäni valoisammaksi. Samassa eräs mies, joka ennen oli antanut minulle noita kirjaisia, puhutteli minua. Jouduin keskusteluun hänen kanssansa ja hän lupasi viedä minut kirkkoon, joka olisi minun mieltäni myöten. Me tulimme erääsen kirkkoon, joka minusta näytti kolkolle ja paljaalle; ei siinä ollut niinkään monta koristusta, kuin meidän pienessä kirkossa tuolla kotona. Mutta siellä oli saarnaaja, jonka puhe heti liikutti minua, ja seuraavana sunnuntaina vielä enemmän kun olin tutkinut pieniä hengellisiä kirjojani sekä englantilaisia evankelioita. Raamatun lause, josta saarna pidettiin, oli Salomonin sananlaskujen 10:nen luvun 24 v., "Mitä jumalatoin pelkää, se häntä johtaa; ja mitä vanhurskaat himoitsevat, sitä myös annetaan". Minusta jok'ainoa sana tarkoitti minua ja vaikka olisin osannut huonomminkin englannin kieltä, niin ei sanaakaan olisi korvani sivutse luikahtanut. Rukous vahvistaa ja rukouksen kautta uskovainen voi syntivaivoistansa päästä. Minä rukoilinkin hartaasti sill'aikaa kun seurakuntaa siunattiin. Kirkon ovella kysyi palvelija, joka jollakin lailla oli saanut käskyn siitä, mikä nimeni oli ja missä asuin ja viikolla tuli luokseni pappi, hra Goldman. Hän ei ollenkaan kysellyt minua, vaan puhui ainoastaan minulle millainen vanhurskaan elämä pitää olla, jotta hän pääsisi pahasta, joka uhkaa koko ihmissukua ja jokaista yksityistä pahantekojensa tähden. Hän antoi minulle kirjan päällekirjoituksella: The Saints everlasting rest [suomeksi: vanhurskaan ijankaikkisesti kestävä rauha] ja pyysi minua käymään hänen luonansa. Seuraavana sunnuntaina olin taas kirkossa, mutta hän melkein masensi minua, sillä hän puhui ainoastaan synnistä ja Jumalan vihasta, jota kyllä itsekin tunsin. Seisoin kirkon ulkopuolella ja odotin pappia ja seurasin häntä kotiin sekä menin sitten sinne monta kertaa jälestäpäin. Huomattuansa että aina olin pehmeä kuin vaha ja yhä jotakin mietin, sanoi hän että ihmisen tuli tehdä työtä ja että minun oli ryhtyminen maanviljelmiini. Hän käski minun mennä erään ystävänsä luo, jolla oli malli-kartano lahden toisella puolla. Hänen luonansa olin sitten jonkun aikaa, perehdyin sen tienoon maamies-toimiin ja kieleen samaten. Kartanossa oli monta oppilasta, joka päivä pidettiin Jumalanpalvelusta ja sunnuntaisin olimme kaikki koko päivän kirkossa. Vaan ei mikään vaikuttanut minuhun, minä kävin yhä rangaistusta odottamassa, jonka tunsin riippuvan pääni päällä, ja pelkäsin että jotakin olisi sinulle tapahtunut; enkä kuitenkaan rohjennut sinulle kirjoittaa. Hyvillä todistuksilla varustettuna tulin sitten tähän suureen maahoviin, jossa nyt olen ja missä vielä voin paljon oppia. Niin kauan kun ala-inspehtorin toimet täydellisesti minua vangitsevat, olen jotensakin levollinen; vaan kun tulee hetken loma-aikaa, niin rauhattomuus taas minussa vallitsee. Nyt olen kuitenkin ko'onnut kaikki rohkeuteni, kirjoittaakseni sinulle, sillä muuten ehkä uskoisit että olen kuollut tai tullut sinulle uskottomaksi. Sitä en ole. Minä olen, vaikka raskaalla mielellä ja yhä odottaen ylhäältä armoa, jota en ansaitse, sinua alati uskollisesti rakastava Henrik.
Ellen luki tätä kirjettä monta kertaa ja kantoi sitä useita päiviä rinnallansa. Eräänä päivänä kun oli kävelemässä, otti hän sen esille, luki sitä viimeisen kerran hitaasti läpi, repi sen sitten pieniksi palasiksi ja antoi niiden lentää valkoisina perhoisina kankaan yli. Tultuansa kotia, otti hän kynän ja paperia, kävi istumaan pöydän viereen, jonka ääressä oli saanut ensimmäistä opetusta leikkitomeriltaan, ja kirjoitti:
—— kartano.
18 p:nä Lokakuuta 18-.
Rakas Henrik!
Suurella mielihyvällä olen lukenut kirjeesi, jonka pari päivää sitten sain; se on, siinä on paljon, josta en juuri voi iloita ja josta nyt ai'on kirjoittaa, koska tiedän asuntopaikkasi. Sainhan minä oikein pitkän kirjeen, vaan sinä oletkin ollut vieraassa maassa ja nähnyt niin paljon, kun minä sitä vastoin yhtä mittaa istun täällä kotona, jossa ei mitään tapahdu. Syys-sato on meillä tullut kuivana ja onnellisesti katon alle ja on keskinkertaista parempi. Paha kyllä, mehiläiset ovat pistäneet Tiinaa, mutta nyt hän on parempi. Ruskoa on minun ollut pakko antaa — se on, se tuli niin vanhaksi ja söi suurella vaivalla, jotta eläinlääkärin täytyi saada se, vaikka se kyllä koski kipeästi minuun. Kauan odottelin kirjettä sinulta ja rupesin jo ajattelemaan yhtä ja toista, vaan tunnethan sinä minut ja tiedät ett'en aivan äkkiä säikähdy, ja viimein tuli kun tulikin kirje. Minusta sinulla ei suinkaan ole hyvä olla tuolla Skotlannissa. Se on varmaankin hyvin pimeä ja synkkä maa, paljon synkempi, kuin meidän köyhä kangas. Varmaankin ihmiset, joista puhut, ovat noiden mäkien näköiset, joita näit purjehtiessanne tuoton kummallisella nimellä varustettuun lahteen. Sinulle ei voi olla mitään hyvää noista harmaista ihmisistä, jotka ovat ikäänkuin merestä ylös kasvaneet, ilman lämmintä verta suonissaan. Kävellessäni rannalla eilen illalla, kun aurinko laskeusi ja hietasärkät seisoivat niin autioina vettä myöten, ajattelin sinua ja sinun seuralaisiasi. Luulen että Ellen oli paljon sopivampi sinulle seuraksi, sillä hän taisi ainakin kertoa sinulle että olet niin herttainen ja hyvä, ett'ei kukaan ihminen, vielä vähemmin Herra Jumala sinua vihata tai rangaista, josta aina puhut. Minä en käsitä ett'et voi jättää tuota aikaa, joka on meidän keskenämme, siksensä ja olla sitä surematta. Miksi sinä et voi ajatella niinkuin minä? Tai, jos se on mahdotointa, miksi et voi jättää minulle tuota edesvastausta, sillä, miten näet, minä varsin hyvin voin sitä kantaa, koska siinä ei mitään palaa ole? Jos tahdot käydä kirkossa täällä kotona, niin voit sitä tehdä varsin hyvin, sillä pappi on hyväsydäminen ja ystävällinen mies, joka on pitänyt minunkin puoltani, kun juorut kaupungissa tulivat lilan hulluiksi. Toinen hänen tyttäristään on naimisessa ja toinen kihloissa ja aina poissa sulhonsa vanhempien luona pääkaupungissa. Ja mitä työhön tulee, niin täällä on sitä yltäkyllin, kun ensin olet kotona ja naimisessa minun kanssani. Kartanon toimet ovat laajennettavat, sanovat kaikki, jotka semmoista ymmärtävät. Täällä ei sinun tarvitse olla kartanon inspehtorin alamainen. Minä tiedän varsin hyvin, että sinä olet minua paljon viisaampi, ja nyt olet vielä lisäksi ollut ulkomailla, missä aina niin paljon oppii. Ja nyt tämä kirje on tullut pitemmäksi kuin itse olin aikonut, ja minä tahdon nyt lopettaa, ollen sinun oma Ellenisi.
P. S. Tahtoisin vaan lisätä että minusta sinun pitäisi tulla kotia.
Tämä syksy on niin ihana, aivan kuin Juhannuksena, ja kangas
hengittää tuoksua sisään avonaisista ikkunoista. Tahdotko sanoa
tyhmälle Ellenille mitä Skotlantilaiset puhuvat: murrettako? Onko
se jotain pahaa?
E.