Olemme vielä, vastasi Sören.
Mitäs sinä ajattelet, Sören? kysyin minä.
Ajattelen sitä, kuinka olisi ihanata, jos saisi kengät jalastaan. Jalassa eivät ne minua nyt isosti hyödytä. Olisivat parempaan tarpeesen kädessä pääni alla; naulat ovat tuiki terävät!
Autoin häntä vetämään kenkiä jaloista. Oli siinä tekemistä, mutta viimeinkin saimme ne pois ja pannuksi hänen alleen.
Kas, se auttoi! sanoi hän.
Elä millään muotoa nuku, Ole! sanoi hän hetken kuluttua. Painat niin kovasti selkääni, että on vaikea hengittää. Tässä on terävä lauta rintani alla, minä makaan kuin veitsen terällä.
Ymmärsin hyvin kyllä, ett'ei hänen ollut hyvä olla. Olin vanhin meistä kolmesta. Olen kohta viidenkymmenen ja unteluus alkaa sillä iällä lähestyä. Mutta kun Sören oli varoittanut minua, tein parastani pitääkseni silmäni auki.
Lie siinä taas kulunut puolikymmentä tuntia ja laskujen mukaan lienee iltapäivä ollut käsissä. Kysyn silloin Söreniltä:
Onko sinulla nälkä, Sören?
Ei ole, sanoi hän.