"Tiedän vaan, että te olette typeriä ihmisiä kaikki täällä, joille voi uskotella mitä hyvänsä. Mutta nyt täytyy teidän antaa minun olla rauhassa, eli minä suutun!
"Paljoko tahdot, jos lainaat minulle kirjasi 8 päiväksi?
"Tuhat tuhatta tuhoa saat, jos et lakkaa lörpöttelemästä. Ymmärrätkö?
"Näytti kuin olisi hän jo ymmärtänyt, sillä hän meni tiehensä; mutta sitten tuli se ja sitten se ja nyt ovat he kiusanneet minua näinä päivinä niin, ett'en saa rauhaa missään. Ja ihmeellisintä on, että minä saan kaloja venheen täydeltä, kun eivät muut saa puolta nelikkoa. Niin ett'eihän heitä oikeastaan voi moittia siitä, että heidän päänsä on käynyt vähän pyörälle. Mutta hiidessä olisi saanut olla koko juttu; sillä joka kerta kuin me nyt menemme yöksi merelle ja minä istun perässä, niin ajattelen sitä ja tätä ja tuota kirjaa myös, että jos semmoinen todellakin olisi olemassa? Se on nyt semmoista vanhaa typerää juttua, josta akat ja vanhat kalastajat puhuvat, jotka eivät kykene muuhun kuin suutaan soittamaan. Ja sentähden uskottelin minä sen tuolle yksinkertaiselle Larsille. Mutta jos nyt sentään semmoinen kirja olisi olemassa…?"
Anders Andersen keskeytti puheensa ja katseli minuun hyvin utelevasti.
Minä nousin ylös ja kiitin häntä ja annoin hänelle sen selityksen, että mikäli tiesin oli semmoinen kirja olemassa ja että sitä ihmiset vanhaan aikaan hyvin halusivat omistaakseen; mutta voiko se nykyaikana auttaa ihmisiä kalansaaliissa, siitä en osannut ainakaan minä mitään sanoa, kun en itse ollut koettanut.
Muuta selitystä ei hän saanut. Ja sitten kätki hän kasvojensa ilmeen niinkuin tapansa oli, niin ett'ei voinut nähdä, oliko hän tyytyväinen eli ei.
Minä matkustin kaupunkiin muutamia päiviä sen jälkeen ja tulin sattumalta kulkeneeksi yhden noita pieniä puotia ohitse, joita on Kongens Hanven varrella ja joista sotamiehet ostavat pienet ostoksensa. Usein olin nuoruudessani seisoskellut noiden ikkunain ääressä ja lukenut niitä "viisuja", joita niiden sisään oli ripustettu ja joita luultavasti sotamiehetkin ostelivat — kun en minä itseäni lukuunottamatta tiennyt, kuka muukaan niitä ostaisi.
Tapasin täällä paitse joukon uusia sekä iloisia että surullisia viisuja myöskin vanhat tuttavani "Unikirjan", "Ritari Pietarin ja kulta-avaimet", ja oikean Cyprianuksen.
Nimikirjaimet olivat painetut oikein silmäänpistävällä paksulla musteella; alkulehti oli muutoin punanen.