Toinen niistä oli hänen lankonsa Martin soittoniekka.
Martin soittoniekka oli tietysti saanut nimensä siitä, ett'ei hän koskaan soittanut eikä ollut edes ajatellutkaan ruveta soittokonetta käsittelemään. Hänen isoisänsä sitävastoin oli — jos saa uskoa mitä kerrottiin — nuoruudessaan soitellut tanssimusiikkia juhlatiloissa ja siitä saakka oli nimi kulkenut perheessä ikuisena perintönä.
Martin ei siis soittanut. Me voimme lisätä, ett'ei hän tehnyt mitään muutakaan.
Hän ei tupakoinut, ei nauttinut väkeviä, ei kiroillut eikä riidellyt akkansa kanssa. Hänellä ei ollut mitään noista tavallisista kalastajain heikkouksista, mutta vastapainoksi ei hän myöskään kalastanut.
Hän oli ehkä hiukan "pyhä". Se ei kuitenkaan tullut näkyviin millään silmäänpistävällä, tai hänen ympäristöään loukkaavalla tavalla. Syystä tai toisesta oli hän luopunut useimmista tämän pahan maailman heikkouksista, ja palkkioksi siitä oli hän vapauttanut itsensä kaikista tämän maailman askareista.
Luultavasti "valmistautui hän" — niinkuin Björn arveli — "käymään sitä utakammin työhön kiinni kerran toiseen maailmaan päästyään!"
Jos Fiskebaekin kalastajat olisivat osanneet oppineiden sanoja käyttää, olisivat he ehkä kutsuneet häntä filosoofiksi.
Hän mietiskeli asiain menoa, mutta ei ottanut osaa niiden kulkuun.
Hän ei oikeastaan koskaan lausunut mitään tuomiota mistään asiasta ei ainakaan mitään ennenaikaista tai ankaraa. Se henkinen ilmapiiri, jossa eli, oli niin kaukana ja korkealla, ja hänen mukavuuden vaistonsa niin kehittynyt, ett'ei hän koskaan laskeutunut kulkemaan sitä pitkää taivalta, joka erotti hänen oman kantansa muiden kannasta. Samoin kuin eräs toinen muinaisajan filosoofi, jätti hän vaimonsa huoleksi perheensä ylläpidon, ja niin kerrottiin, että hän samoin kuin tuo toinenkin suuri mies tuhkataajaan sai kuulla siitä pahoja sanoja vähemmän jalo-aatteiselta vaimoltaan.
Tämä mies oli Jens Svendsenin toinen ystävä.