Seisottiin taas vähän aikaa äänettöminä, ja sitten tehtiin jo eroa, kun rantahiekalla huomattiin joku makaamassa.
Se on Jens Svendsen! huudettiin.
Kokoonnuttiin hänen ympärilleen ja pudisteltiin häntä.
Hän ei liikahtanutkaan.
Onko mies kuollut? arveli muuan kylpyvieraista, jota alkoi viluttaa kylmässä aamu-ilmassa.
Ei se pakana niin helposti kuole! vastasi Björn ja vyöräytti hänet kylelleen.
Pullo putosi Jensin povesta.
Björn otti pullon ja tarkasteli sitä ilmaa vasten.
Se on tyhjä.
Jensin läheisemmät ja etäisemmät sukulaiset seisoivat ympärillä ja pitivät neuvottelua. Ei siinä paljoa puhuttu; nuo ihmiset surkuttelivat Hannaa, että sen piti elättää tuollaista kelvotonta; toisekseen on juoppous merimiesten ja merenrantalaisten mielestä asia, joka — niin, se annetaan osaksi anteeksi, kun siinä on niin monta hullunkurista puolta; ja merimies rakastaa leikkiä.