Peer Pommerenck säpsähti hiukan. Mutta hiukan vain. Hän huomasi, ettei tuo ylhäisyyden loiste, joka noitten herrojen silmissä oli äkkiä valahtanut yksinäisen, köyhän muukalaisen yli, ollut tekemättä vaikutusta kirkkoraatiin, kun seurakunnanneuvosto taas ei ollut käsittänyt nimeä, eikä loistoa.
Hän oikoili kaulaansa. Hänen huulensa terottuivat ja hänen kärpänsilmänsä liian vaaleissa kehyksissään tulivat ilkeiksi, kun hän sanoi:
"Minä arvasin kyllä, että te jollain senkaltaisella helinällä loihditte alaikäisten korvat tässä kylässä. Mutta nyt täytyy siitä tulla loppu!" —
Urkuri sävähti. Hänen tummat kulmakarvansa vetäytyivät kokoon sinisten silmien yläpuolella, jotka tulivat syviksi niinkuin metsä muuttuu uhkaavan näköiseksi ukkospilven alla. Hänen valkea kätensä tavoitteli keppiä, mutta tarttui kuitenkin nuotteihin, käärien ne kokoon ja hänen otsansa sileni, kun hänen katseensa piti vastustajaa kuin puristimessa.
"Te olette oikeassa, herra Pommerenck", sanoi hän. "Se on lopussa! Mutta tietäkää että minä nyt ensimäisen ja samalla viimeisen kerran tässä kylässä ja pitäjässä mainitsen nimeni ja arvon, johon se minut oikeuttaa.
"En tiedä mistä syystä te niin mieslukuisina tulette tänne häiritsemään aivan viatonta kokousta. Vanha kirkkoherramme hankki minulle kerran minun sitä hakemattani nimityksen urkuriksi ja kanttoriksi — siis oikeuden ja velvollisuuden johtaa laulua. Ja minun ikäisiäni viettelijöitä ei pidettäne niin vaarallisina, että koko maanpuolustusväki nostetaan jalkeille heitä vastaan."
"Me emme pelkää teitä, herra markiisi" — nauroi Pommerenck pilkallisesti. "Tahallani otin mukaani tänne nämä kunnon miehet, joille kirkon hallinto ja kunnan hoito kuuluu. Me olimme kauan sitten kuulleet Bengt urkujenpolkijalta, joka ei ole teidän, vaan Herran palvelija, että teidän mielipiteenne jumalallisesta ilmoituksesta ja pyhästä sanasta ainoastaan osittain soveltui siihen oppiin, jonka puhtaaseen tunnustamiseen te ainakin paperilla olitte sitoutunut virkaan astuessanne. Ennenkuin me in facto poistamme teidät virasta, tahtoisimme kuulla teidän omalla suullanne vastaavan tähän kysymykseen: Onko Herran sana, onko Raamattu, jota te kuuleman mukaan käytätte, 'harjoitellessanne' vapaa-aikoinanne — onko se vain apuneuvo, peruste teidän soitannollisissa hommissanne — vai onko se teistä kuten se meistä on, teidän uskonne varsinainen peruskivi, töittenne ja ajatuksienne alkulähde — onko se itse Jumaluuden ilmestyminen ihmisen vaeltaessa pimeästä ikuista valoa kohti?" — — —
"Amen!" kuului kannattaen seurakunnan neuvoston keskuudesta.
Peer Pommerenck oli nähtävästi syvästi ihastunut omaan kaunopuheisuuteensa. Hän katseli ympäriinsä kiiltävillä silmillään.
"Antaa urkurin vastata!" huudettiin.