Minä siunaan sinua! kuului Adelsvärdin huulilta.
Silloin Maria juoksi nopeasti taaksepäin, puiden väliin — kotia kohti.
IX.
Adelsvärd ei seurannut. Eikä piirtänyt. Jäi kuvan eteen — sitä katselematta — ja istui siinä kauvan, kauvan.
Tämä yö — ajatteli hän — ratkaisee jotakin elämässäni, ratkaisee sen, mikä on määrätty ilmenemään taiteena. Mitä olen ennen tavotellut, se ei ole saanut sellaista muotoa, joka voisi ilmetä eheänä tunteena, eheänä havaintona.
Kenties kuolen pelkästään taiteilijana, koska minussa ei ole kykyä mahdottomaan, koska sorrun ylivoimaa vastaan?
Kun spartalaiset Termopylen luona saarrettuina luopuivat taistelusta, vaan ei taistelemasta, menivät he solan ulkopuolelle, koristettuina ja voideltuina kuin juhlaan.
Minä tahdon koristaa elämäni.
Tahdon taistellen syventyä suuren kysymyksen ratkaisuun: malliko vai ei mallia?
Mutta tämä kysymys ei ole eikä voi olla yksinäinen. Siitä johtuu ratkaisu kahden suuren välillä: mieselämä — naiselämä?