Maria! kutsui puutarhuri, joka lähestyi heitä.
Nähdessään eilisen vieraan ukko kumarsi ja selitti anteeksi pyytäen:
En osannut odottaa, että herra tulisi tänään luoksemme!…
En minäkään! vastasi Adelsvärd. Tuokaapa tänne ruukullinen viiniä! —
Pikku Maria, nyt sinun pitää mennä jo sisään — aurinko on alhaalla — varotti ukko.
Anna minun tuoda viiniä! pyysi Maria.
Hän lähti juoksemaan, mutta kompastui kiemuraisen käytävän ruohoon ja kaatui.
Adelsvärd kiirehti paikalle ja nosti pikku olennon pystyyn.
Silloin hän tunsi — ihmeen aran aistimuksen herätessä siellä sisimmässä syvyydessä, missä ajatukset lämpöisinä tukkuina kietoutuvat tiukasti sydämen ympärille — ettei tämä pikku tyttö ollutkaan lapsi.
Puutarhuri vei hänet mukanaan kotiin. Tuokioksi Maria vielä seisahtui, kääntyi Adelsvärdiin päin, taittoi pensaasta puoleksi puhjenneen kukallisen oksan, huiskutti sitä ja heitti sen sitten maahan.