Hän koki suostuttaa, mutta Maria oli jyrkkä. Leikillään sanoi
Adelsvärd: Entä jos tapaan merihirviön?…
Maria pudisti päätään: Korkeintaan voit tavata ihmisiä, ja niitähän sinä kartat! —
Adelsvärd lähti vesille. Hänellä oli mukanaan maalausvehkeet. Hän tirkisteli pilvien rakennetta — alkoi maalata pientä väriluonnosta. Eikä huomannut suuntaa, kun vuoksi vei purtta hitaasti S. Giorgio maggiore'a kohti.
Työssään istuen hän hätkähti pahasti, kun kuului kova: Halloo!
Pikku Wrengle läheni pähkinänkuoren tapaisessa venosessa. Sitä hinasi isompi gondooli — Rigo!
Kohtaus oli kiusallinen ja välttämätön. Wrengle huusi:
Vihdoinkin sinut löytää! Kyllä piru aina omansa ottaa. Felldner komensi minut euganealaisille vuorille. Siellä ei sinusta kukaan tiennyt mitään. Kai hän lienee Lidon vesillä — arvelin minä. Hain joka sopesta. Niitä onkin riittämään asti. Viime päivät olen risteillyt tällä kulkureitillä. Ja sain kun sainkin sinut käsiini. Nyt saat pitää hyvänäsi kapakan siunaukset — ison kasan terveisiä — ja nuo kaksi kirjettä! Ja kun näen, että pureskelet viiksiäsi ja toivot minut hornan kitaan — niin teen mieliksesi viimeiseen saakka. Ystävälläsi Rigolla soudatan itseni oikopäätä takaisin rouva Appelsinan luo. Hän on nykyään minulle armollinen, mutta aika vihainen sinulle. Toistaiseksi hän on tehnyt sovinnon Otto Appelin kanssa. Appel kuuluu perivän rikkaan tädin. Kyllä meille nyt tulee aita eteen joka miehelle — jos oikein tunnen kelpo Oton! Ja sinä lienet ruvennut pyytämään ankeriaita jostakin täältäpäin? Toivotan sinulle hyvää onnea rysääsi. Saan lausua kunnioitukseni madonnalle — sille, joka on paalun nokassa! Muista avata kirjeet! Näkemiin!…
Adelsvärd souti takaisin. Kaikki tuntui häneltä menneen pilalle. Tuo Rigo oli hänen paha henkensä — Venetsia oli löytänyt hänet, Venetsia tulisi hänen saarelleen. Wrengle urkkijan perästä seuraisi koko joukko.
Iltapuolen viistot auringonsäteet polttivat. Lämpö oli sietämätön. Kaikki oli sietämätöntä. Kirottu juttu, että hän oli ollut niin varomaton!…
Saarta lähestyessään hän lepuutti airoa — ja kömpi katoksen suojaan. Silmiä kivisti auringon heijastus. Vielä pahemmin kivisti ajatella ihmisiä, joista toivoi jo päässeensä rauhaan.