Hänen toverinsa olivat kuten hän itsekin saaneet kurituksensa naturalismin kirpelien mutta laihojen seimien ääressä. Kallionkovuinen usko ulkonamaalaukseen rupesi heissä horjumaan — eikä heillä ollut hänen vankkaa varalastiaan. He tavottivat jotakin muuta, vähemmän maaperäistä — ja tunsivat häilyvänsä ilmassa.
Hän ei tahtonut hellittää mallia, ennenkuin näkisi sinisen kukan ruumistuneena — tai tuntisi sen salaperäisen kasvun sisässään niin vahvaksi, että saisi empimättä antautua näyn ja runoilun valtaan.
Olihan jo saatu näky — tämä saari, tuo pikku tyttö! Ne olivat yhtä. Ne esittivät vertauskuvassa, mikä viime aikoina oli vakavimmin koskenut hänen mieleensä: yksinäisyyden tarve, pako elämästä — ja kuitenkin elämä, välittömässä yksinkertaisuudessaan, ajatuksen ja tekojen eheässä puhtaudessa — suurempi ja pysyvämpi kuin "maailma" ja mikä sen omaa on.
Olihan jo saatu nainen — joka ei kiihtynyt eikä tinkinyt siitä, mitä piti oikeana tai vääränä. Luonnollinen kuin itse luonto. Sellainen, jota voi verrata saaren jokapäiväiseen elintapaan: leipään, viiniin, maan hedelmiin, auringon valoon, taivaan ilmaan.
Ja lisäksi: että tämän naisen kaihomieli viittasi kauvas yli päivän ja valon — kauvas läpi hämärän ja yön — ikävöiden pois siitä, mikä sitoo — näkymätöntä sarastusta kohti, jota kaikki kaipaava kaipaa.
Niin — pikku Maria — joka aluksi on samanlainen kuin kaikkien hyvien satujen impi: sairas, yksinäinen lapsi — vaivaisiin vaatteisiin verhottu — luo ne yltään — varttuu — rakastaa aurinkoa ja elämää — mutta vain siipinä, joiden varassa sielu surumielisenä lentää tuntematonta kohti.
Se lapsi voisi näyttää päämäärän hänen taiteelleen. Sitä impeä ei saisi loukata — siitä unelmasta pitäisi tulla totta, niin ettei elämä pääsisi rikkomaan uinuvaa lumousta.
Ja hän ojensi käsiään ovelle päin, siunaten salpaa, joka erotti, rukoillen unetarta, joka siellä hallitsi — kun yö ja kuu hallitsivat ulkona ja hänen mielessään.
VIII.
Seuraava iltapuoli oli hiljainen ja lämmin. Kun Adelsvärd puuhasi venettä lähtövalmiiksi, ilmotti Maria tuntevansa lievää pahoinvointia; hän saisi nyt soudella yksin.