"Tee, kuten hän käskee, Eurykleia", sanoi viisas Penelope, "mutta siirrä hänen vuoteensa toiseen huoneeseen."
Näin hän sanoi koetellakseen Odysseuta.
Mutta katkerana virkkoi silloin sankari:
"Siirtää vuoteeni! Ken sen voi siirtää? Ei siihen ihmisvoima riitä. Kasvoi ennen pihalla korkea, tuuhealatvainen öljypuu ja kukkiin puhkesivat keväisin sen oksat. Rakensin silloin huoneen sen ympärille, latvan katkasin ja katon sen ylle kohotin. Rungosta veistin vuoteeni patsaan ja siihen norsunluu- ja kultakoristeet taoin. Sellaiseksi sen tein, mutta vieläkö lie patsas paikoillaan, sitä en tiedä, vai joko sen vieras käsi on poikki lyönyt."
Mutta silloinpa läikähti riemu Penelopen sydämessä, ja ilosta hurmaantuneena hän riensi syleillen tervehtimään kauan kaivattua puolisoaan:
"Oi, rakkahin, ällös vihastu, jos sinua epäilin, sinä miehistä viisain. Jumalat ovat onneamme kadehtineet, siksi he meidät erottivat, eivät tahtoneet meille yhteisien nuoruusvuosien riemuja suoda, eivätkä yhdessä kohti vanhuuden päiviä käydä. Oi, ällös ole minulle vihainen. Pelkäsin, näet, aina jonkun ventovieraan tulevan ja viekkaudella minua Odysseuna lähestyvän. Usein muistin Helenaa, jonka erehdys tuli niin kalliiksi. Mutta nyt tunnen sinut, tunnen armaan puolisoni, sillä vuoteemme salaisuutta ei tiedä muut kuin me molemmat ja yksi ainoa palvelijatar, kotoa saamani Aktoris."
Odysseuskaan ei voinut enää liikutustaan pidättää, vaan onnellisena, hurjasti sykkivin sydämin hän sulki uskollisen puolison syliinsä. — Riemuiten silmäili Penelope Odysseuta, katseli kuin haaksirikkoinen, joka rannattomalta tuntunutta ulappaa uidessaan vihdoin näkee edessään kallion kohoavan. Kotvan siinä vielä onnelliset puhelivat, kunnes läksivät levolle. Mutta uni ei kummankaan silmään tullut, niin paljon oli molemmin puolin kyselemistä ja kertoilemista. Ja Odysseus, kuultuaan Penelopen kärsimykset, kertoi omia kokemuksiaan, kunnes vihdoin molemmat vaipuivat virkistävään uneen.
Mutta Atene pidätti aamuruskon jumalatarta yövuoteellaan tavallista kauemmin, kunnes Odysseus oli ennättänyt kyllikseen levätä. Aamun valjetessa nousi kotia saapunut virkistyneenä vuoteeltaan ja puhui puolisolleen:
"Penelope, lähden nyt tervehtimään vanhaa isääni, joka on saanut huolia niin runsaasti kantaa. Sinun huoleksesi jää suojella kotiamme, kunnes palaan. Pian leviää tieto kosijain lopusta, mutta sulkeudu sinä neitosinesi huoneisiisi, äläkä välitä, mitä ympärilläsi tapahtuu."
Jäähyväiset jätettyään Odysseus läksi Telemakon ja molempien uskollisten paimenten seuraamana maaseudulle. Aurinko levitti valoaan kaupunkiin, mutta Atene kietoi heidät hämärään, niin ettei heitä kenkään huomannut.