Kaikki istuutuivat aterioimaan, silloin saapui vanha Dolios poikineen. Hämmästyneinä he jäivät seisomaan tunnettuaan isäntänsä, mutta ystävällisesti Odysseus kehoitti heitäkin istuutumaan pöydän ääreen.
Dolios lausui innostuneena julki kaikkien ajatuksen:
"Odysseus, sittenkin saavuit, vaikk'emme sinua enää osanneet odottaakaan. Tervetullut, kolmin kerroin tervetullut! Jumalat askeleitasi siunatkoot!"
Näin vanhus, mutta samalla muistui hänen mieleensä Penelope ja hän kiiruhti kysymään, tietääkö kuningatar jo Odysseun paluusta, vai lähettäisikö hän sanan. —
— Huhun nopea jumalatar Ossa oli rientänyt kautta kaupungin ja kohta tiesivät kaikki kosijain surullisen lopun. Väkeä tulvehti Odysseun palatsille ja itkien ja huoaten he kantoivat vainajain ruumiit hautaan. Kauempaa olevat he lähettivät laivoilla kotiseuduilleen. Sen tehtyään kaikki kokoontuivat torille ja täällä Eupeites, Antinoun sureva isä, alkoi: "Miehet, paljon pahaa on Odysseus akaialaisille tehnyt. Ensin hän vei muassaan joukon oivia miehiä, ja sille tielle ne jäivät, ja nyt kun hän palaa, hän murhaa kansamme jaloimmat. Sitä ei voi kostamatta jättää, muuten jälkimaailma meille nauraa. Minä en ainakaan näkisi enää iloista päivää, ellen poikani kuoloa saisi kostetuksi. Mutta riennettävä meidän on, ennenkuin hän käsistämme karkuun pääsee."
Valittaen oli Eupeites puhunut ja sääli täytti akaialaisten sydämen.
Mutta silloin Medon alkoi puhua:
"Itakalaiset, kuulkaa mitä minulla on sanottavaa. Ilman jumalain apua ei Odysseus tätä tehnyt. Näin itse, miten joku jumala Mentorin muodossa seisoi hänen vieressään, milloin häntä kehoittaen, milloin taas kosijoita pakoon ajaen."
Medonin puheeseen yhtyi vanha tietäjä Haliterses, koettaen osoittaa, miten suurta vahinkoa kosijat olivat tehneet ja miten siis Odysseun kosto oli paikallaan. Mutta heitä kumpaakaan ei tahdottu kuulla, vaan aseisiin tarttuen miehet seurasivat Eupeiteeta, luullen, houkot, itse koston välttävänsä.
Olympossa Atene kääntyi Zeun puoleen virkkaen: