"Suuri Zeus, luotujen isä. Mitä mietit? Aiotko sallia hirveän sodan syttyvän kauhuineen, vai rauhaako aiot rakentaa?"
"Lapseni, miksi sitä minulta kyselet", vastasi Zeus. "Itsehän olet päättänyt, että Odysseus palatessaan kostaisi. Tee, miten mietit. Mutta sanon minäkin ajatukseni. Poikien ja veljien muistot haihtukoot. Odysseus olkoon kaikkien kuningas ja sopu ja hyvinvointi vallitkoon maassa."
Nopeasti Atene riensi silloin alas Olymposta täyttämään isänsä tahtoa.
Sillä aikaa oli Odysseus ystävineen jo noussut aterialta ja nyt hän lausui:
"Käyköön joku teistä katsomaan, joko lähenee sotainen joukko."
Eräs Dolion pojista läksi silloin, mutta jo portilta hän palasi:
"Jo saapuu, lähellä ovat, aseihin!" hän huusi.
Odysseus, Telemakos ja molemmat paimenet sekä Dolion kuusi poikaa riensivät heti asestettuina portille. Yksinpä valkohapsiset vanhukset Laertes ja Dolioskin sieppasivat aseet. Silloin Odysseus näki Atenen lähestyvän heitä jälleen Mentorin muodossa ja hän virkkoi iloisena Telemakolle:
"Poikani, näytä urhouttasi. Sukusi on aina kulkenut urhoollisten nimessä!"
"Isä, olet näkevä, ettei nimesi häpeään joudu", vastasi uljas nuorukainen.