"Lienevätkö itse jumalat hänelle tien viitoittaneet vai omastako alotteestaan hän läksi isäänsä etsimään, sitä en tiedä", sanoi ja läksi linnasta.
Mutta äiti raukka jäi syvien tuskien valtaan ja istuen huoneensa kynnyksellä hän puhui itkien ympärillään sureville palvelijattarilleen:
"Ystäväni, jumalat ovat antaneet minulle murheita enemmän kuin kenellekään ikätovereistani. Olen kadottanut uljaan, suurisieluisen puolisoni, joka oli kuulu kautta Hellaan ja Argon. Ja nyt on jäljettömiin kadonnut rakas poikani. Oi, miksi olitte julmat, miksette minua unestani herättäneet kuullessanne poikani lähdöstä! Jos olisin saanut tietää hänen aikomuksistaan, olisin hänen matkansa pysäyttänyt, vaikka hänen halunsa olisi ollut miten suuri. Rientäköön joku teistä hakemaan palvelijani Dolion, jonka isäni minulle tänne tullessani lahjoitti. Hän rientäköön kertomaan kuningas Laerteelle asiain tilan, kenties vanhus neuvon keksii."
Uskollinen Eurykleia virkkoi silloin: "Rakkahin valtiatar, miekalla saat minut surmata, jos jotain sinulta salaan. Olen tiennyt hänen lähdöstään ja minä hälle pyytämänsä matka-eväät ja viinit varustin. Mutta mitä ankarimmalla valalla kielsi hän minua ilmoittamasta sinulle sanallakaan matkastaan, ennenkuin pari viikkoa olisi kulunut, ellet itse häntä kysyisi. Nyt on sinun, valtiatar, käytävä kylpyyn ja pukeuduttava puhtaaseen pukuun. Sen tehtyäsi astu neitoinesi rukoilemaan suurta Atenea, hän kykenee poikasi kuolosta varjelemaan. Mutta vanhaa Laertesta säästä. Hänellä on yllin kyllin murheita, älä niiden taakkaa enää lisää."
Eurykleian sanat lohduttivat surevaa kuningatarta ja hän teki kuten vanhus kehoitti. Atenelle hän kantoi uhrit ja itkien rukoili häntä suojaamaan Telemakoa.
Ilta hämärtyi hämärtymistään, alhaalla salissa oli jo melkein pimeä, mutta kosijat siellä yhä mellastivat. Eräs heistä lausui ylvästellen:
"Ihana kuningatar taitaa valmistella häitä, eikä aavistakaan, että me hänen poikansa kuoloa hankimme."
Samaa arveli moni muukin, mutta eipä kenkään heistä aavistanut, miten kävisi.
Antinous suuttui puheesta ja lausui: "Hullut, lopettakaa jo tyhmät puheenne, ennenkuin ne joutuvat kuningattaren kuuluville. Toimikaamme sen sijaan hiljaa ja pankaamme suunnitelmamme täytäntöön."
Valittuaan kaksikymmentä urhoollisinta miestä hän läksi heidän kanssaan rannalle. Mustan, nopean laivan he vesille työnsivät, mastot ja purjeet kuntoon panivat, sitoivat airot nahkahihnoihin ja levittivät valkoiset purjeet. Kantoivat sitten aseensa laivaan ja jäivät odottamaan yön tuloa.