"Isä, anna minulle vaunut, tilavat ja korkeapyöräiset, lähteäkseni virralle vaatteitten pesuun. Sinun täytyy ylhäisten kokouksissa kantaa puhtaita vaippoja, ja entäs viisi veljeäni, joista kolme on vielä kukoistavaa nuorukaista, hekin tarvitsevat leikeissä vastapestyjä vaatteita."
Iloisista häistä ei neito mitään maininnut, mutta isä ymmärsi hänet ja sanoi:
"Sekä muulit että vaunut saat, lapseni, mene, mene!"
Palvelijat valjastivat muulit, neidot kantoivat vaunuihin komeita vaatteita ja äiti varusti nahkasäkkeihin eväitä sekä tuoksuavaa öljyä kylpyä varten. Nausikaa nousi vaunuihin, tarttui ohjaksiin ja pois kiitivät muulit vieden muassaan kuninkaan ihanan tyttären neitosineen.
Virralle saavuttuaan he riisuivat muulit valjaista ja veivät ne rannalle syömään hunajatuoksuista heinää. Vaatteet he kantoivat virran rantakuoppiin, kilvan he niitä jaloin polkivat, tarkoin pesivät ja levittivät ne sitten rantakiville kuivamaan. Vielä uituaan ja voideltuaan ruumiinsa tuoksuavilla öljyillä istahtivat he kuohuvan kosken partaalle aterioimaan ja odottamaan vaatteitten kuivumista. Aikansa kuluksi he leikkivät rantaniityllä, tanssivat ja heittelivät palloa. Ihana, valkoranteinen Nausikaa itse oli leikin johtajana ja hän muistutti siinä karkeloidessaan Artemis-jumalatarta, joka vuorilla liikkuen riemuiten ajaa nopeita hirviä takaa. Silloin toiset Zeun tyttäret seuraavat häntä leikkien ja Leto, ihanan jumalattaren äiti, tuntee povensa ylpeydestä kohoavan nähdessään tyttärensä olevan melkein päätään pitemmän muita neitoja ja voittavan heidät kauneudessa.
Pyykki oli jo kuivunut, muulit valjastettu ja neitoset kantaneet vaatteet vaunuihin, kun Atene antoi Nausikaan pallon vieriä kuohuvaan virtaan. Neitoset huudahtivat ja Odysseus heräsi siihen. Hämmästyneenä hän hypähti istumaan ja mietti mielessään:
"Missähän lienen, minkähän kansan pariin olen nyt ajautunut? Lienevätkö villejä väkivallan tekijöitä, vai rehellisiä, vieraanvaraisia ihmisiäkö ovat? Olin äsken kuulevinani naisten ääniä tai kenties täällä vuorten huipuilla ja lähteen silmissä nymfit asustavat. Tai ehkäpä täällä sentään onkin oikeitten ihmisten koteja. Olkoon miten tahansa, lähden ottamaan asiasta selvää."
Voimakkain käsin hän taittoi lehtevän oksan verhokseen ja läksi astumaan kuten nälkäinen leijona, jonka raesade ja myrsky on verille piessyt, mutta jonka silmät yhä säihkyvät voimaa. Hirveän näköinen oli Odysseus neitoja lähestyessään. Vesi oli hänen ihonsa veriseksi sierettänyt ja merisuola peitti koko ruumiin. Neidot pakenivat peljästyneinä joka taholle, vain Nausikaa, Alkinoon tytär, jäi Atenen rohkaisemana paikoilleen muukalaista odottamaan. Odysseus epäili mitä tehdä. Lähenisikö hän neittä syleillen hänen polviaan vai pysähtyisikö loitos ja kauniin sanoin pyytäisi vaatteita ja kysyisi tietä kaupunkiin. Kotvan mietittyään päätti hän jäädä kauemma ja koettaa valituin sanoin liikuttaa neidon mieltä.
"Valtiatar, käännyn rukoillen puoleesi, lienet sitten jumalatar tai kuolevainen ihmislapsi", hän alkoi. "Jos taivaitten asukas lienet, olet silloin Artemiin, Zeun mahtavan tyttären kaltainen ihanuudessa, jos kuolevaisiin kuulut, ovat isäsi ja veljesi onnellisia, sillä sinunlaisesi neidon omistamisesta kannattaa ylpeillä. Ja monin verroin onnellisempi on se nuorukainen, joka sinua kerran omakseen saa sanoa. Ihmisten joukossa en sinun vertaistasi ole konsaan nähnyt. Jumalatar, jalkaisi juureen polvistuisin, mutta en uskalla sinua lähestyä. Kova kohtalo on minua vainonnut. Kaksikymmentä vuorokautta olen meriä ajelehtinut ja nyt joku jumala minut tänne johti. En edes tiedä, missä maassa, minkä kansan parissa olen. Katso, paljon olen kärsinyt, sinä olet ensimäinen elävä ihminen jonka täällä tapaan, ole minulle armollinen. Jos mukanasi on täällä joku vaatekappale, lainaa se verhokseni ja palkaksi suokoot jumalat sinulle mitä mielesi halaa, suokoon puolison ja kodin, jossa onni ja sopu vallitsee, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin miehen ja vaimon keskinäinen, horjumaton rakkaus."
Nausikaa vastasi hälle: