"Mitähän vielä saanenkaan kärsiä! Jos tähän jään, lopettavat aamun kosteus ja pureva kylmä heikot voimani. Jos taas metsikköön menen ja jossain pensaitten suojassa lämpimän leposijan löydän, joudun helposti metsänpetojen saaliiksi."
Punnittuaan sinne tänne päätti hän sittenkin metsästä etsiä suojaisaa paikkaa. Sellaisen hän löysikin kahden tuuhean, toisiinsa kiinni kasvaneen puun lomassa lähellä virtaa. Sinne ei kylmä aamutuuli pääsisi tunkeutumaan, eivät auringon säteet paistamaan, eikä edes sade jaksaisi raivata tietä tuuheitten oksien lomitse. Sieltä Odysseus haki suojaa, sinne hän vuoteensa valmisti, ja niin runsaasti siellä oli varisseita lehtiä, että ne olisivat pari, jopa kolme miestä talvipakkasessakin verhonneet. Iloisena katseli Odysseus vuodettaan, ja paneutuen levolle veti hän suuren joukon lehtiä peitteekseen, ja Atene vuodatti suloisen unen hänen silmiinsä.
KUUDES RUNO.
Uupuneena lepäsi kovia kokenut, jalo Odysseus piilopaikassaan. Sillä aikaa läksi Atene fajakien kaupunkiin.
Fajakit olivat ennen asuneet laajalla Hyperian tasangolla kyklopien ilkeän kansan naapureina. Mutta tämä naapuruus alkoi käydä liian raskaaksi, sillä kyklopit tekivät tuon tuostakin heidän maahansa ryöstöretkiä. Nausitoos-sankari johti silloin kansansa sieltä pois etäiselle Skherian saarelle. Tänne hän rakensi kaupungin, pystytti sen ympärille muurin ja kohotti temppelin jumalille. Nyt oli kuolo hänet jo saavuttanut ja vienyt Hadeeseen, ja kuninkaana hallitsi nykyään viisas Alkinoos. Hänen palatsiaan läheni nyt kirkaskatseinen Atene, miettien, miten hän saisi toimitetuksi Odysseun kotia. Jumalatar astui kuninkaan tyttären Nausikaan upeaan huoneeseen.
Varreltaan ja muodoltaan oli Nausikaa kuolemattomain jumalain kaltainen, ja ihania olivat ne hovineidotkin, jotka lepäsivät Nausikaan oven edessä.
Perille tultuaan pysähtyi Atene Nausikaan läheisimmän ystävän sekä ikä- ja kasvintoverin, Dymaan tyttären, hahmoisena ja lausui:
"Jopa olet huolimaton, Nausikaa! Kaikki komeat vaatteesi ovat pesemättä, kohta häitäsi vietetään, ja silloin sinun tulee jaella niitä hääjoukolle. Se tekee sinut kuuluisaksi. Siksipä lienee viisainta heti aamulla pyytää isältäsi muulit ja vaunut. Minä lähden kanssasi sinua auttamaan. Ajamme meren rantaan pesemään, sinne on liian pitkä matka jalan astua."
Tämän neuvon annettuaan läksi Atene Olympolle, jumalien ihanaan asuntoon, jossa ei konsaan myrsky raivoa eivätkä sateet lankea ja jota ei myöskään lumi milloinkaan peitä, vaan jossa ilma on aina sumuton ja kaikkea valaisee hohtava kirkkaus. Siellä viettävät jumalat autuasta elämätään.
Aamun koittaessa riensi ihana, viittapukuinen Nausikaa palatsin salien läpi vanhempainsa luo ihmetellen untaan. Hän tapasikin sekä isänsä että äitinsä. Äiti istui neitojensa keskellä lieden ääressä purppurarihmaa kehräämässä, isä oli ovella lähdössä ruhtinaitten käräjiin, jonne uljaat fajakit olivat häntä pyytäneet. Rakkaan isänsä luo astui neito virkkaen: