"Astuimme luolaan. Isäntää ei siellä näkynyt. Hämmästyneinä katselimme luolan varastoja. Seinävierillä oli suuria koreja täynnä juustoja, oli raintoja ja pyttyjä heraa kukkuroillaan, ja lampaita ja karitsoja oli suunnattomat määrät, eri karsinoissa eri-ikäiset. Miehet rukoilivat minua ottamaan mukaamme juustoja ja lampaita ja rientämään laivoillemme, mutta — heidän onnettomuudekseen — halusin nähdä itse isännän ja niin jäimme luolaan.
"Teimme tulen, uhrit uhrasimme ja söimme parhaillaan hänen juustojaan, kun kuulimme hänen tulevan. Selässään hän kantoi hirvittävää risukasaa, jonka hän viskasi maahan sellaisella ryskeellä että me säikähtyneinä pakenimme luolan kaukaisimpiin soppiin. Nyt hän ajoi sisälle lypsettävät vuohet, jätti pukit ulkopuolelle aitaukseen ja vieritti vihdoin luolan suulle niin kauhean kivimöhkäleen, ettei sitä kahdellakymmenelläkään hevosella olisi saanut liikkeelle. Lypsettyään karjansa hän kaatoi toisen puolen maidosta juustoastioihin, toisen hän säästi illallistaan varten. Askareet ripeästi toimitettuaan teki hän tulen. Nyt hän vasta huomasi vieraansa, joille hän virkkoi niin hirvittävällä äänellä, että kaikki kauhusta vapisimme:
"'Keitä te olette? Oletteko merten kierteleviä rosvoja, jotka vahinkoja tehden kuljette?'
"Miehen sekä muoto että ääni oli kauhistuttava. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja virkoin:
"'Olemme akaialaisia, kotimatkalla Troiasta, ja nyt olemme joutuneet myrskyn heiteltäväksi. Kuulumme Agamemnonin kansaan, Agamemnonin Atreun pojan, jonka maine ulettuu maasta taivaaseen. Ja nyt eteesi polvistumme ja anomme sinulta vieraslahjaa, kuten hyvä tapa vaatii. Suo kunnia Zeulle, joka on vieraitten suojelija ja heidän puolestaan kostaja.'
"Mutta julmistuneena vastasi tuo yksisilmäinen jättiläinen:
"'Joko olet tyhmä tai tulet hyvin kaukaa, koska peloittelet minua Zeun kostolla. Hänestä me kyklopit emme välitä enempää kuin muistakaan jumalista, sillä me olemme paljon väkevämpiä. Säästänkö teitä vai en, se riippuu siis yksinomaan minusta. Mutta sanoppa, minne oivat aluksenne jätitte? Ovatko ne tässä lähelläkin?'
"Olin kuitenkin liian viisas ansaan käydäkseni, siksipä vastasin hänelle:
"'Laivammeko? Niille kävi hullusti. Mahtava Poseidon pirstoi ne kalliota vastaan ja me vain pelastuimme.'
"Hirviö ei vastannut mitään, vaan sieppasi joukostamme kaksi miestä, paiskasi ne kuin koiranpennut maahan mäsäksi, mursi pieniin osiin ja söi hirveän illallisensa kuin raivoisa leijona. Luun sirustakaan ei hän jäljelle jättänyt. Kauhistuneina kohotimme kätemme taivasta kohti huutaen Zeulta apua. Mutta jättiläinen ei meistä välittänyt, vaan syötyään kyllikseen hän heittäytyi maahan pitkäkseen ja vaipui raskaaseen uneen. Raivoissani olin syöksemäisilläni miekallani hänen rintansa puhki, mutta samalla minulle selvisi, että itsekin olisimme silloin kuoleman omat, emmehän näet millään saisi kivimöhkälettä ovelta siirretyksi. Tuskissamme jäimme odottamaan päivän koittoa.