"Aamulla varhain nousi jätti, teki tulen, lypsi karjansa ja söi taas kaksi miehistämme. Suurella melulla läksi hän sitten ajamaan karjaansa laitumelle, mutta luolasta poistuessaan nosti hän kevyesti kiven jälleen oven eteen ja niin tarkoin, ettei rakoakaan jäänyt. Nyt aloin suunnitella, miten tuhoaisin jättiläisen, ja keksinkin mielestäni oivan keinon. Luolasta löysin pitkän oliivipuisen hirren, joka arviolta oli yhtä pitkä ja paksu kuin suuren, kaksikymmenairoisen lastilaivan masto. Siitä hakkasin noin sylen pituisen osan ja käskin tovereitani veistämään sen sileäksi. Teroitin itse sen pään aivan teräväksi, karkasin tulessa ja kätkin sen muutamaan tunkiokasaan, joita olikin luolassa yllin kyllin. Sen tehtyämme heitimme arpaa, kutka miehistä tulisivat kanssani painamaan sitä nukkuvan kyklopin silmään. Arpa lankesikin neljälle joukon parhaalle, itse olin viides.
"Illan tultua palasi kyklopi ajaen koko laumansa luolaan, ainoatakaan ulkopuolelle jättämättä. Lieko hän pahaa aavistaen niin tehnyt vai neuvoiko hänelle sen joku jumala, en tiedä. Lypsettyään kaikki söi hän jälleen kaksi miestä. Silloin lähenin häntä kädessäni astia täpötäynnä voimakasta viiniä ja virkoin:
"'Kas tässä, tämä on sinulle palanpaineeksi. Näin ihanaa juomaa oli laivassamme ja tämän toin sinulle uhriksi toivoessani sinun meidät kotiin opastavan. Mutta sinähän vain raivoat. Luuletko kenenkään ihmisen milloinkaan luoksesi tulevan, kun noin käyttäydyt.'
"Kyklopi tarttui astiaan, joi juomistaan ja pyysi yhä lisää.
"'Kasvaa kyklopeillakin rypäleitä, mutta tämähän on oikeata nektaria', virkkoi hän tyytyväisenä. 'Mutta sanoppas nimesi, niin annan sinulle pyytämäsi vieraslahjan.'
"Tarjosin hälle jo kolmannen kerran ja kolmasti hän astian tyhjensi.
Nähtyäni viinin alkavan vaikuttaa sanoin:
"'Kysyt nimeäni, kyklopi. No, saanhan sen sanoa, mutta muista sitten lahjasikin antaa. Eikukaan on nimeni, Eikukaan, niin kutsuivat minua vanhempani, niin kutsuvat toverinikin.'
"'No niin, sitten syön sinut viimeiseksi, Eikukaan, se on lahjani', sopersi hirviö.
"Sen sanottuaan hän vaipui raskaaseen uneen. Heti työnsin teroittamani kangen tuleen ja pidin sen päätä siellä, kunnes se oli syttymäisillään. Samalla koetin rohkaista tovereitani. Kun kärki alkoi hehkua, työnsivät toverini sen voimakkaasti kyklopin ainoaan silmään ja minä kiersin sitä yläpäästä kuten kirvesmies tovereineen kiertää kairaa laivan hirteen. Silmäluomi paloi, hirveällä sähinällä kiertyi palava puu silmäkuopassa ja verta virtaili koskenaan. Me pakenimme pimeimpiin nurkkiin, mutta kauheasti kiljuen syöksyi kyklopi ylös ja veti verisen puun tyhjästä silmäkuopastaan. Ympärillä asuvat kyklopit riensivät luolan ulkopuolelle kysellen, mikä hänellä oli hätänä.
"'Eikukaan tappaa minut, Eikukaan käyttää viekkautta eikä voimaa!' ärjyi hän.