"'No, Polyfemos, jos ei kukaan sinulle siellä yksinäisessä luolassasi mitään tee, on tietysti Zeus lähettänyt sinulle taudin, olet sairas. Rukoile isääsi Poseidonia, hän voi sinua auttaa!'
"Ja harmissaan poistuivat naapurit, Polyfemos oli vain häirinnyt heidän yörauhaansa, mutta minä nauroin sydämessäni keksinnölleni.
"Tuskasta voihkien hapuili kyklopi ovelle, nosti kiven pois, istui itse suulle ja pitäen käsiään levällään koetti hän estää ketään pujahtamasta ulos lampaitten seassa. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. Koetin miettiä sinne tänne, miten pelastua hirmukuolemasta, enkä lopulta voinut muuta keksiä kuin paeta pukkien avulla. Sidoin kolmittain tuuheavillaisia pukkeja yhteen ja keskimäisen vatsan alla riippui yksi miehistämme. Siten sain miehet turviin, äärimmäiset eläimet suojelivat keskimäistä. Itse valitsin suurimman ja tuuheavillaisimman, ja lujasti tarttuen sen villoihin koetin pysytellä sen alla piilossa. Tarkoin koetellen jokaista käsin laski Polyfemos karjansa laitumelle. Viimeisenä astui hitaasti se pukki, jonka alle minä olin kätkeytynyt.
"'Rakas pukkini, miksi nyt näin hitaasti astut, sinä, joka aina ensimäisenä laitumelle riensit, joka ensiksi lähteen löysit ja taas illalla ensiksi kotiin kuljit? Suretko sinäkin isäntäsi surkeaa kohtaloa? Eikukaan-kääpiö minulle ensin viinit juotti ja sitten näin tuhosi. Jos sinulla ymmärrys olisi, sanoisit, missä hän nyt piilee. Sitten vasta tuskani helpponee, kun tiedän, että Eikukaan makaa murskana edessäni.'
"Sen sanottuaan hän laski lemmikkinsä menemään.
"Vasta päästyäni kauas luolasta uskalsin laskeutua irti kantajastani ja samalla irroitin toverinikin. Laivan luo päästyämme riemuitsivat toverimme nähdessään meidät hengissä, vaikkakin toisten kohtalo saattoi meidät murheellisiksi. En antanut heille kuitenkaan aikaa suruun tai ihmettelyyn, vaan kiireesti ajoimme kaunisvillaiset pukkimme laivaan ja läksimme ulapalle. En kuitenkaan malttanut olla huutamatta kyklopille ivasanoja:
"'Kas niin, Polyfemos, siinä oli sinulle oikea palkka. Miksikäs rikoit vieraanvaraisuuden lakeja. Vieraasi ei ollutkaan mikään vähäpätöinen mies.'
"Raivostuneena sieppasi kyklopi vuoren huipun ja heitti meitä kohti. Se oli sattumaisillaan laivaamme ja meri alkoi kovasti lainehtia. Aallot ajoivat laivamme takaisin rantaa kohti. Kun saimme sen jälleen rannasta loittonemaan, aioin taaskin huutaa hänelle. Töin tuskin saivat toverini minut hetkeksi vaikenemaan, he pelkäsivät kyklopin uudelleen heittävän kiven, joka murskaisi sekä aluksemme että meidät.
"En kuitenkaan malttanut kauan vaieta, vaan harmissani huusin:
"'Jos sinulta kysytään, ken silmäsi sokaisi, voit vastata, että sen teki kaupunkien valloittaja Odysseus, Laerteen poika, Itakan kuningas!'