"Voihkien silloin kyklopi virkkoi:
"'Siis sittenkin toteutuivat vanhat ennustukset. Täällä eli kerran voimakas ja urhoollinen tietäjä Telemos, Eurymon poika. Hän ennusti, että kerran näköni menetän Odysseun käden kautta. Odotin häntä tulevaksi ja luulin hänet suureksi, voimakkaaksi ja kauniiksi mieheksi. Ja nyt tuleekin mies, pieni ja mitätön, joka viiniä juottaen ja viekkaudella minut voittaa. Mutta tulehan tänne, Odysseus, niin sinulle vieraslahjan annan ja hankin vielä Poseidonilta matkaonnen. Hän on, näetkös, isäni ja hän yksin voi, jos tahtoo, näköni jälleen antaa.'
"'Kunhan saisin vielä henkesikin ottaa', huusin hänelle vastineeksi.
"Mutta hän kohotti kätensä ja huusi Poseidonille: 'Kuule minua, mahtava
Poseidon, jos isäni olet! Älä salli Odysseun koskaan kotiinsa päästä.
Mutta jos hän sittenkin kohtalon määräyksestä sinne saapuu, tulkoon hän
yksin, vieraalla aluksella ja löytäköön kotinsa huonossa kunnossa!'
"Poseidon kuulikin hänen huutonsa. Samassa hän sieppasi äskeistä vieläkin isomman kalliolohkareen ja heitti sen suunnattomalla voimalla jälkeemme. Se oli melkein peräsimeemme sattumaisillaan ja mereen pudotessaan se nosti aallot raivoamaan. Saavuimme kuitenkin saareen, jossa toiset olivat meitä jo kauan kuolleiksi luulleet. Jaoin tasan kullekin tuomamme karjan, minulle kaikki yksimielisesti myönsivät suurimman pukin, sen, jonka avulla kyklopin käsistä pelastuin. Uhrasin sen Zeulle, mutta kaikkivaltias ei uhriamme ottanutkaan vastaan.
"Koko päivän saaressa oltuamme läksimme seuraavana aamuna varhain pyrkimään kotia kohti."
KYMMENES RUNO.
"Matkallamme jouduimme nyt jumalien suosikin Aiolon, Hippoteen pojan, hallitsemalle saarelle, jota kuparimuurit ympäröivät. Aiolos asui täällä onnellisena puolisonsa ja kuuden poikansa kanssa, joilla kullakin oli oma sisar puolisona. Kokonainen kuukausi vierähti täällä ystävällisen kodin piirissä, mutta kun sen kuluttua aloin valmistella lähtöä, antoi kuningas hyödyllisiä neuvoja sekä yhdeksänvuotisen härän nahasta tehdyn säkin, johon hän oli sulkenut kaikki muut tuulet, paitsi länsituulen. Zeus oli näet tehnyt Aiolosta tuulien jumalan, jonka vallassa oli pidättää tai päästää tuulia mielensä mukaan. Säkin suun hän sitoi niin lujasti kiinni hopeahihnalla, ettei tuulen hengähdystäkään sieltä tullut. Länsituulen tuli meidät kotiin saattaa. Mutta eivät käyneet nytkään toteen isännän onnentoivotukset, turmioomme oli oma hulluutemme syynä.
"Jo yhdeksän vuorokautta oli kulunut ja kun kymmenes valkeni, näimme kotisaaremme merestä kohoavan ja sen rannoilta öisten vahtitulien tuikkavan. Miten ollakaan, minut valtasi yht'äkkiä tavaton väsymys. Olin koko ajan valvonut hoitaakseni itse alusta, mutta nyt vaivuin uneen. Siinä nukkuessani katselivat toverini Aiololta saatua säkkiä ja puhelivat keskenään:
"'Kas, sillä miehellä on aina onni myötä. Joka paikassa hän saa osakseen vain kunniaa ja lahjoja. Toista on meidän. Samat tiet mekin olemme kulkeneet, mutta kotiin palaamme tyhjin käsin. Troiasta hän sai runsaat saaliit ja nyt taas lahjoittaa Aiolos hälle koko säkillisen aarteita. Katsotaanpas, mitä siellä oikein on!'