"'Vastaisella rannalla näet toisen kallion, äskeistä paljon matalamman, ja sillä kasvaa mahtava, tuuhea viikunapuu. Hirveä Karybdis siellä asuu. Kolmasti se nielee vettä, kolmasti taas sylkee suustaan, ja varo, ettet sillä hetkellä lähellä ole, kun se vettä nielee. Silloin ei itse Zeuskaan sinua pelastaa voisi. Pysyttele siksi lähellä Skyllan puoleista rantaa. On toki parempi kadottaa kuusi miestä kuin kaikki.'
"'Mutta enkö voi nousta vastustamaan Karybdista ja enkö voi Skyllan valtaa voittaa?' kysyin.
"'Olet liian rohkea, Odysseus', kiirehti jumalatar vastaamaan. 'Luuletko, onneton, kuolemattomia voittavasi. Jos kauan Skyllan juurella viivyt, sieppaa hän toiset kuusi. Parasta vain on paeta. Mutta älä unohda rukoilla hirviön äitiä Krataita, hän vain voi hillitä Skyllan uudestaan kimppuunne hyökkäämästä. Sieltä joudut Trinakian saarelle, jossa auringon jumalan kaunis karja käy laitumella. Paimenina on kaksi auringon jumalan ja Neairan tytärtä, Faetusa ja Lampetia. Jos karjan koskematta jätätte, saavutte monien vaiheitten jälkeen kotiin, mutta jos siihen käsiksi käytte, on tuhonne tullut. Miehesi kaikki menetät ja itse saavut surkeassa kunnossa kotiisi.'
"Aamu valkeni. Jumalatar jätti minut ja minä palasin laivalle miehiäni herättämään. Kohta olimmekin lähtövalmiina. Kirke lähetti myötätuulen, ja aluksemme kiiti eteenpäin. Kerroin heille nyt seireeneistä ja miten vaaran voisimme välttää. Pian tuuli tyyntyi kokonaan ja lähenimme nyt lumoojatarten saarta. Vahalla tukin miesten korvat ja he, sidottuaan minut mastoon, tarttuivat airoihin, sillä tuulen henkäystäkään ei enää tuntunut. Samassa alkoi kuulua viehättävää laulua:
"'Tännepäin ohjaa, kuulu kuningas, akaialaisten ylpeys, tännepäin! Ei koskaan alus ohitsemme kulje täällä poikkeamatta, ja tyytyväisenä lähtevät vieraat luotamme, sillä paljon he ovat meiltä oppineet. Kaikki me tiedämmekin, mitä avarassa maailmassa tapahtuu, tunnemme myös Troian suuret tapahtumat.'
"Yhä ihanammin kaikui lumoojattarien laulu, ja minut valtasi kiihkeä halu kuulla lisää. Koetin kaikin tavoin saada miehiä irroittamaan siteeni, mutta turhaan. Päinvastoin nousi kaksi heistä sitomaan köydet yhä lujemmin. Päästyämme niin kauas, ettei heidän äänensä enää kuulunut, pääsin irti ja vaha otettiin pois toisten korvista. Mutta samalla alkoi kuulua hirvittävä kohina ja edessämme kohosi suunnattomia aaltoja ja savupilviä. Soutajat lakkasivat peljästyneinä soutamasta, mutta minä koetin parhaani mukaan heitä rauhoittaa:
"'Ystävät, mehän olemme vaaroihin tottuneet, eikä meitä voi mikään kyklopia pahempi uhata. Joka paikasta olemme pelastuneet, tottahan nytkin keinon keksin. Ennen muita on perämiehen tarkoin varottava, ettemme purjehdi kohti kuohuja, vaan pysyttelemme kallion juurella.'
"En kuitenkaan maininnut mitään Skyllasta. Unohdin kokonaan Kirken varoitukset, etten saisi kantaa mitään aseita, vaan puin paraan sotisopani ylleni. Katsoin katsomistani, kunnes silmät väsyivät, mutta Skyllaa en nähnyt kalliolla. Samalla saavuimme kapeaan salmeen ja nyt näimme Karybdiin, joka suustaan sylki vettä niin, että koko meri raivosi, ja taas imi sitä niin, että maan kamara paljastui. Katselimme sitä kauhistuneena, emmekä huomanneetkaan, miten Skylla sieppasi kuusi parasta soutajaamme. Tuskissaan he raukat alkoivat huutaa, ja näimme samalla, miten he korkealla ilmassa potkien ja nimeäni huutaen koettivat taistella hirviötä vastaan. Paljon olen kokenut ja paljon surkeutta nähnyt, mutta tämä näky koski kaikkein kipeimmin.
"Sivuutettuamme kalliot ja hirveän Karybdiin näinkin edessämme auringonjumalan laidun-saaren ja kuulin sieltä mitä erilaisimpia karjan ääniä. Muistin heti sekä Teiresiaan että Kirken varoitukset ja sanoin tovereilleni:
"'Ystävät, kovia olemme kokeneet, mutta nyt voimme välttää turmion, ellemme tuolle lähisaarelle laske. Se on auringon jumalan pyhä maa.'