"'Oi, Odysseus, suuri on kestävyytesi, et konsaan väsy', virkkoi silloin eräs joukosta. 'Paljon meiltäkin vaadit, liikoja vaadit. Olemme aivan nääntyä, etkö soisi meille edes yön lepoa. Yötuulet voivat aluksemme tuhota. Laskekaamme rantaan lepäämään ja aamulla heti nostamme purjeet.'
"Kaikki muutkin yhtyivät pyyntöön. Aavistin silloin, että joku jumalista onnettomuuttamme toivoi, ja siksi sanoin:
"'Olen yksin teitä muita vastaan ja siis voimaton. No niin, nouskaamme maihin, mutta ensin on teidän vannottava pyhä vala, ettette koske ainoaankaan eläimeen, vaikka mielenne tekisikin. Onhan meillä toki vielä Kirken ruokia jäljellä.'
"Miehet vannoivat heti ja niin laskimme maihin. Rannalla söimme oivia eväitämme ja yhä varoitin heitä saaren karjaan koskemasta. Yö läheni. Silloin nosti Zeus hirveän raju-ilman, joka pani maan vapisemaan ja meren ärjymään. Aamulla vedimme aluksemme saaren luolaan suojaan ja täällä saimmekin odottaa kokonaisen kuukauden, sillä myrsky ei laannut. Nälkä pakotti etsimään sekä lintuja että kaloja, mitä vain käsiimme saimme. Kuljeskelin saarta ristiin rastiin rukoillen jumalia armahtamaan meitä. Kerran läksin taas loitos toisista, kohotin käteni kohti korkeutta ja anoin Zeun apua. Jumalat vuodattivat silloin silmiini unen ja vaivuin suloiseen lepoon.
"Silloin puhui Eurylokos toisille:
"'Kuulkaa, miehet, kovia kokeneet. Kuolema on tosin surkeaa ainakin, mutta kehnointa on kuitenkin nälkään nääntyä. Ottakaamme auringon jumalan karjasta ja uhratkaamme jumalille. Kun Itakaan saavumme, uhraamme sitten runsaat uhrit auringon jumalalle lepyttääksemme hänet. Jos jumalat henkemme ottavat, ottakoot. Sen toki paremmin kärsii kuin nälkään kuolemisen.'
"Toiset suostuivat hänen ehdotukseensa ja kohta olivat karjan kauneimmat teurastetut. Rukoillen he uhrit toimittivat, viinin puutteessa vettä vuodattivat ja ohran puutteessa ottivat tammen nuoria kerkkiä. Yhtäkkiä heräsin unestani ja läksin nopeasti astumaan rantaa kohti. Jo kauas tunsin uhrituoksun ja silloin huusin kauhistuneena:
"'Oi, Zeus ja te muut kuolemattomat! Varmaankin te tuhokseni minut uneen uuvutitte. Täällä ovat toverini sillä aikaa ryhtyneet onnettomiin töihin.'
"Mutta Lampetia riensi kertomaan auringon jumalalle miesten tuhotöistä.
Tämä suuttui silloin kovin ja puhui vihastuneena:
"'Katso, Zeus, ja katsokaa te muut jumalat, mitä on tapahtunut! Kurjat ihmiset ovat teurastaneet ihania härkiäni, jotka olivat silmäini ilona taivaan kannella kulkiessani. Ellette nyt heitä rankaise, vaivun Hadeeseen, siellä majaileville valoani levitän ja ihmiset pimeyteen jätän.'