"Kun laiva lähenee maata ja rannalle kokoontuneet suuret kansanjoukot odottavat sen saapumista, muuta silloin yht'äkkiä koko laiva suureksi kiveksi."
Neuvo oli Poseidonin mielestä oiva ja hän riensi Skherian saarelle odottamaan palaavia. Rannalla oli kansaa runsaasti ja malttamattomana se odotti kotiintulevaa alusta. Mutta silloin kosketti Poseidon laivaa kämmenellään, ja se muuttui silmänräpäyksessä kallioksi. Odottavat katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. Mihin hävisikään laiva, jonka kaikki vast'ikään näkivät rantaa lähenevän? Silloin muisti Alkinoos vanhan isänsä ennustuksen, että Poseidon kerran murskaa fajakien laivan ja nostaa suuren vuoren kaupungin ympärille harmissaan siitä, että fajakit kaikkia eksyneitä auttavat.
"Uhratkaamme mahtavalle Poseidonille tusina härkiä ja rukoilkaamme häntä armahtamaan meitä, ettei hän vuorta kaupunkimme ympärille kohottaisi", ehdotti kuningas.
Koko kansa ryhtyi uhriin ja rukoillen seisoivat fajakien mahtavimmat alttarin ympärillä. —
— Sillä aikaa heräsi Odysseus ja katseli ihmeissään ympärilleen tuntematta kotiseutujaan, sillä Pallas Atene verhosi hänen silmänsä ja muutti sekä polut että kalliot toisen muotoisiksi. Atene tahtoi ensin täyttää työnsä ja saattaa Odysseun kotiin kenenkään häntä tuntematta. Mutta tuskan ahdistamana hypähti Odysseus vuoteeltaan ja raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan:
"Voi minua poloista, mihin nyt taaskin lienen joutunut! Olenkohan saapunut hurjien kansojen pariin vai majaileekohan täällä vieraanvaraisuus? Entä mihin kalliit lahjani pannen ja mihin tästä itse lähtenen? Olisinpa edes saanut jäädä fajakien luo. Mutta miksi he minut näin pettivät, kotiin lupasivat opastaa ja tähän ventovieraalle maalle jättivätkin. Zeus heille tämän kostakoon! Mutta lienevätkö kalleuteni edes kaikki tallella vai veivätkö he jotain mennessään?"
Näin puhellen alkoi Odysseus tarkastella lahjojaan ja suureksi ilokseen hän huomasi kaiken, sekä kalliitten vaatteitten että kullan ja muitten aarteitten, olevan koskematta. Isänmaa, kotimaa, se vain häneltä puuttui, ja murheissaan hän läksi astumaan pitkin rannikkoa. Silloin läheni häntä Atene nuoren, kookkaan ja kauniin lammaspaimenen muodossa, joka asteli ryhdikkäänä kuin kuninkaan poika, hieno vaippa hartioilla, sandaalit jaloissa ja jousi olalla. Ihastuneena katseli Odysseus kaunista nuorukaista ja virkkoi:
"Terve sinulle! Olet ensimäinen, jonka tässä maassa kohtaan. Ethän minua kohtaan vihaa kanna. Sinua rukoilen kuni jumalaa, pelasta minut ja omaisuuteni ja sano, millä maalla, minkä kansan asuinsijoilla olen? Saareenko saavuin vai mannertako nämä kalliorannat lienevät?"
Vastasi Atene:
"Oletpa tietämätön, vieras, vai niin etäältäkö tulet, kosket maata tätä tunne. Sen nimeä mainitaan kaukana aamuruskon mailla, se tuttu on etelässä ja hämärä länsikin siitä laulaa. Kivinen se on ja karu, vailla tasankoja ja kenttiä, mutta vuohet sen vuorilta ravintonsa löytävät ja lehmikarja sinne laitumia astuu. Viiniköynnös täällä rypälettä kasvaa ja taivas siunaavan säteensä suo. Muukalainen, kuulun Itakan maata poljet."