"Sinua mielelläni autan", lausui Atene. "Mutta ennen kaikkea on sinun pysyttävä tuntemattomana. Ihanan ihosi rypistän, kultatukkasi poistan ja puvuksesi annan kehnot ryysyt, niin että kaikki peljästyvät sinut nähtyään. Kirkkaat silmäsikin teen tihruisiksi. Silloin kosijat eivät sinua tunne, ei edes puolisosi eikä poikasi ainut. Ensi työksesi riennä sikopaimenen luo. Löydät hänet Arethusa-lähteen luota Korax-vuorelta. Häneltä kysele ja hän kertoo kaikesta, sillä hän on uskollinen. Sillä aikaa riennän minä Spartaan palauttamaan Telemakoa, joka sinne on lähtenyt sinusta tietoja saamaan."
"Mikset hänelle kertonut, vaikka kaikki tiedät?" ihmetteli Odysseus. "Kenties hänkin joutuu siellä kovia kokemaan toisten hänen kodissaan isännöidessä."
"Älä huolehdi", lohdutti Atene. "Kaikessa rauhassa hän istuu Atridein palatsissa. Minä hänet sinne lähetin mainetta saamaan. Kosijat tosin hänenkin henkeään väijyvät, mutta minä hänestä kyllä huolen pidän."
Samalla kosketti Atene häntä taikasauvallaan. Sileä iho vetäytyi heti syviin poimuihin, vaaleat kiharat hävisivät ja Atenen edessä seisoi nyt vanha, tihrusilmäinen kerjäläisukko, sauva kädessä, vaatteet risoina, likaisina.
NELJÄSTOISTA RUNO.
Atene riensi nyt Spartaan, mutta Odysseus läksi astumaan vanhan uskollisen paimenen Eumaion luo ja tapasikin hänet istumassa yksinään avaran sikotarhan äärellä sandaaleja valmistamassa. Apulaisena oli vanhuksella suurta sikokarjaa kaitsemassa neljä miestä ja yhtä monta villiä koiraa. Apulaisista oli kolme omilla askareillaan, neljäs oli lähtenyt viemään kaupunkiin teuraseläimiä, joita Eumaion oli määrä joka päivä lähettää korskeille kosijoille. Kun koirat huomasivat lähestyvän kerjäläisen, hyökkäsivät ne raivoten häntä kohti, ja tulijan olisi saattanut käydä huonosti, ellei Eumaios olisi rientänyt apuun.
"Jopa nyt jotakin", huudahti paimen. "Nuo koirat olivat repimäisillään sinut kappaleiksi ja silloin olisin minä saanut lisää surun syytä. Sillä, katsos, jo ennestäänkin minulla on sitä yllin kyllin. Suren, näes, kuningastani, joka nyt kenties nälissään kiertelee maailmalla minun täällä hoidellessa hänen karjaansa vihollisten aterioiksi. Mutta astu, hyvä vanhus, majaani. Katsokaamme, mitä siellä olisi sinulle suuhun pantavaa."
Ystävällinen paimen astui majaan edellä Odysseun hiljalleen seuratessa. Sisään tultuaan hän levitti vuohenvuodan lehtien päälle ja valmisti vieraalleen vuoteen.
"Sinulle Zeus ja muut taivaan jumalat suokoot mitä sydämesi halajaa", lausui Odysseus, iloisena ystävällisestä vastaanotosta.
"Vieras, älä minua kiitä", esteli Eumaios. "Köyhin kerjäläinenkin on Zeun suojassa ja hänen lähettämänsä. Miksen majaani tarvitsevalle jakaisi, enhän tiedä, miten kauan siinä itsekään olla saan. Eläisipä rakastettu herrani, hän minulle oman kodin ja hellän puolison soisi. Mutta hän on mennyt. Ihanan Helenan vuoksi on moni sankari päiviltä pois joutunut. Langetkoon siitä kosto hänelle!"