Paimen lausui silloin:
"Monet ja kovat ovat vaiheesi olleet, ukko rukka. Mutta miksikä valheilla kertomustasi höystät? Odysseun paluusta et mitään tiedä. Monet ovat siitä puhuneet ja monia olen uskonut, nyt en enää ketään. Jumalat häntä vihaavat. Ellei niin olisi, olisivat he suoneet hänelle kunniallisen kuoleman joko Troiassa tai kotimaalla. Silloin olisi hänen muistoaan juhlittu. Mutta nyt ovat harpyiat hänet riistäneet. Täällä minäkin sikojen parissa päiviäni vietän, en kaupunkiin mene, sillä siellä aina vain hänestä kysellään. Kerran saapui luokseni mies Aitoliasta, pakolainen. Avosylin hänet vastaanotin ja hän vakuutti nähneensä Odysseun Kretassa. Siellä hän muka korjaili myrskyn tärvelemää alustaan ja oli aikeissa saapua kotimaahan samana syksynä. Luotin vielä hänen sanoihinsa, mutta nyt teet turhaa työtä, vieras, jos vielä minulle jotain hänestä uskottelet. Niiden puheitten vuoksi en sinua suojaa, vaan siksi että kaikki vieraat ovat Zeun lähettämiä."
"Näyt olevan sangen epäuskoinen, et valaanikaan luota", vastasi Odysseus. "No niin, sopikaamme keskenämme näin — ja Olympon jumalat olkoot todistajamme —: jos kuninkaasi saapuu sanomani ajan kuluessa, saan sinulta juhlavaatteet, ellei, saavat miehesi syöstä minut korkeimmalta vuoren huipulta alas rotkoon varoitukseksi muillekin kerjäläisille."
"Jopa jotakin, vieras!" huudahti Eumaios. "Ensin vien sinut majaani, syötän, juotan ja sitten lopuksi otan henkesi! Eihän toki. Mutta nyt onkin jo ruoka-aika käsissä. Missä viipynevät toverini?"
Heidän siinä puhellessaan lähenivätkin toiset paimenet ajaen suuria sikalaumoja karsinoihinsa.
"Tuokaa, toverit, tänne juottosioista paras. Siitä valmistamme juhla-aterian sekä tälle vieraallemme että itsellemme. Sen toki ansainnemme vaivoistamme. Tuolla toiset herkuttelevat parhailla paloilla mitään tekemättä."
Miehet toivat lihavan sian. Eumaios leikkasi osan harjaksia ja heitti tuleen rukoillen Odysseulle onnellista paluuta. Uhripaloista saivat osansa sekä nymfit että Hermes, loput jakoi hän miesten kesken. Paraan palan sai kuitenkin kerjäläisvieras, joka siitä iloisena virkkoi:
"Sinua Zeus rakastakoon, kuten minä sinua rakastan ja anteliaisuuttasi kiitän."
"Älä minua kiitä, syö, mitä on. Toisille jumala enemmän suo, toisille vähemmän, miten mielii."
Yö tuli, kolea, sateinen yö. Odysseus mietti, jättääkö paimen hänelle vaippansa peitteeksi vai ei, ja siksi hän koetellen virkkoi: