"Kuules, Eumaios, ja kuulkaapa te muutkin. Mielinpä tässä vähän jutella teille. Viini tekee hiljaisimmankin puheliaaksi, hitaimman ketteräksi ja saattaa usein miehen lausumaan asioita, jotka sanomatta olisivat olleet paremmat. Mutta koskapa kerran aloin, sanon sanani loppuun asti.
"Olin vielä nuori ja notkea, kun Troian luona taistelimme. Kolme joukkoa meitä oli. Yhtä johti Odysseus, toista Menelaos ja kolmannen johdossa olin minä. Hiljaa lähenimme muureja ja piilouduimme pensaikkoon. Yö oli hirvittävän kylmä. Lumiräntää satoi, eikä minulla ollut muuta ylläni kuin haarniska ja vyö. Toiset asettuivat nukkumaan vaippoihinsa kääriytyneinä, mutta minua paleli kauheasti. Nykäisin silloin vieressäni makaavaa Odysseuta ja virkoin: 'Kuulehan, viisas Odysseus, kylmyys on niin kova, etten varmaankaan aamunkoittoa näe; katsos, minulla ei ole minkäänlaista peitettä.' — Mutta siinäpä olikin mies, joka ei sodassa enemmän kuin rauhankaan asioissa jäänyt neuvottomaksi.
"'Ole hiljaa', hän suhahti korvaani, 'ettei sinua kukaan huomaa', ja ääneensä hän lisäsi: 'Kuulkaa, ystävät, minulle selvisi unessa, että olemme kulkeneet laivoilta liian kauas. Kukahan teistä rientäisi Agamemnonin luo pyytämään lisäväkeä. Silloin nousi eräs nuori soturi, heitti vaipan yltään ja riensi asialle. Mutta minäpäs sieppasin vaipan, kääriydyin siihen ja nukuin aamunkoittoon asti. Jospa vielä olisin yhtä nuori, saisin varmasti vaipan joltain verhokseni, mutta kukapas nyt tällaista rääsyläistä säälii.'"
"Kerroit tositapauksen, vieras. Ja koska niin viisaasti juttelit, olet vaipan saapa. Mutta sen saat vain lainaksi. Huomenna saavat omat vaatteesi riittää, sillä meillä on kullakin ainoastaan yksi vaatekerta. Mutta kunhan Telemakos saapuu, antaa hän sinulle mitä tarvitset, vieläpä toimittaa sinut kotimaahasikin", selitti Eumaios.
Hän levitti lähelle tulta vuohen- ja lampaanvuotia lämpimäksi vuoteeksi ja verhosi vieraansa paksulla vaipalla. Itse hän ei käynyt levolle, vaan varustautui viettämään yönsä ulkona laumansa läheisyydessä. Ilolla huomasi Odysseus paimenensa uskollisuuden.
VIIDESTOISTA RUNO.
Atene riensi Odysseusta erotessaan Spartaan muistuttamaan Telemakolle kotimatkasta. Hän läheni Nestorin pojan Peisistraton vieressä lepäävää Telemakoa ja puhui hänelle:
"Ei ole hyvä enää viivytellä, vaan sinun on riennettävä heti kotiisi, jossa vieraat omaisuuttasi tuhlaavat. Pyydä Menelaolta heti lupa saada lähteä. Kotona vaativat äitisi isä ja veljet äitiäsi heti menemään Eurymakolle puolisoksi, hän näet voi suurimmat rikkaudet antaa. Ja sinä hetkenä, jona hän toiselle puolisoksi menee, ei hän enää sinun omaisuudestasi huolehdi, vaan pitää puolisonsa puolta. Mutta ole matkalla varovainen, sillä kosijat väijyvät henkeäsi. Laske laivasi Itakan uloimpaan niemeen ja sieltä riennä sikopaimen Eumaion luo. Vietä yösi siellä ja lähetä hänet seuraavana päivänä äidillesi tulostasi ilmoittamaan."
Heti herätti Telemakos nukkuvan Peisistraton:
"Herää, ystävä, ja riennä hevosesi valjastamaan, lähden kotiin."