"Ei vielä, Telemakos", vastasi nuorukainen. "Vielä on yö. Kunhan päivä valkenee, voimme lähdöstä puhua. Ethän isäänikään hyvästelemättä jätä. Hän sinulle vielä lahjatkin antaa."
Pian valkenikin aamu. Kun Telemakos kuuli Menelaon nousseen yölevoltaan, riensi hän nopeasti hänen luokseen, sanoen:
"Menelaos, Atreun poika, salli minun jo kotimaalleni palata. Ikävöin isäini saarelle."
Mahtava hallitsija vastasi silloin:
"Olkoon minusta kaukana halu sinua pidättää vastoin tahtoasi, se olisi yhtä sopimatonta kuin lähettää pois vieras, joka mielellään viipyisi. Mutta viivy vielä vähän aikaa, niin tuon sinulle lahjat."
"Kauan en enää viipyä voi", virkkoi Telemakos. "Kotini ja aarteeni vartijatta jätin."
Sen kuultuaan kiirehti Menelaos juhla-aterian valmistajia. Itse hän Helenan kanssa järjesteli lähtevälle annettavia lahjoja, hopeamaljoja ja Helenan itsensä kutomia komeita, koristettuja vaippoja. Sitten astuivat kuningas ja kuningatar Telemakon luo ja Menelaos virkkoi:
"Suokoon sinulle Zeus onnellisen kotimatkan toivosi mukaan! Tuon sinulle kalleimman linnani kalleuksista, hopeisen, kultareunaisen maljan, Hefaiston takoman. Sain sen kerran lahjaksi Sidonien kuninkaalta Faidimolta."
Megapentes kantoi nyt Telemakolle tuon hohtavan hopeamaljakon ja vihdoin läheni rusoposkinen Helena kantaen käsissään ihanaa vaippaa:
"Ottaos tämä, poikani", lausui hän, "ottaos Helenan lahjana vastaan. Sitä häissäsi morsiosi kantakoon, siihen asti se olkoon äitisi huostassa. Onnellisen matkan sinulle jumalat suokoot!"