TOINEN RUNO.
Aamun valjetessa Telemakos kutsutti kansan kokoon. Kun tori oli nopeasti täyttynyt, tuli hän kahden koiran seuraamana, kuparinen keihäs kädessä, itse paikalle ja Atene loi merkillisen jumalaisen loisteen hänen ympärilleen, niin että kaikki, yksin vanhimmatkin, tekivät hänelle kunnioittavasti tilaa hänen astuessaan isänsä paikalle.
Kokoukseen oli saapunut myös vanha, kokenut Aigyptios, jonka pojista eräs oli lähtenyt Troiaan Odysseun kanssa ja jota hän yhä katkerasti suri. Kaksi hänen pojistaan hoiti isänsä kanssa maita, neljäs vietti päivänsä kosijain parissa Odysseun talossa.
Tämä viisaudestaan kuulu vanhus ryhtyi ensimäisenä puhumaan:
"Vuosia on kulunut siitä päivästä, jolloin viimeksi, jalon Odysseun kutsumina, olimme täällä koossa. Ken on meidät nyt kutsunut? Telemakosko? Onko hän saanut tietoa sotaan lähteneistä vai haluaako hän kanssamme neuvotella tärkeistä asioista? Miten lieneekin, siunatkoon Zeus hänen aikeensa ja suokoon niiden menestyä."
Telemakos, joka iloitsi vanhuksen ystävällisistä sanoista, nousi nyt puhumaan:
"En ole saanut lähteneistä tietoa, mutta tahtoisin kääntyä teidän, Itakan miesten puoleen, pyytäen teiltä apua. Isäni on kerran kuninkaana teitä hallinnut, mutta nyt tahtovat kansamme parasten miesten pojat pakottaa äitini vastoin tahtoaan naimisiin, ja vastausta odotellessaan tuhlaavat koko omaisuutemme. Lopettakaa tämä vääryys ja antakaa minun suruineni olla rauhassa, muuten vedätte Zeun koston päällenne!"
Itkien hän lopetti puheensa ja kaikki tunsivat myötätuntoa tuota nuorta miestä kohtaan. Nousi silloin kosijain joukosta Antinous vastaamaan:
"Telemakos, ällös meitä soimaa, vaan soimaa äitiäsi, joka on viekkain kaikista vaimoista. Neljäs vuosi on kohta loppuun kulunut siitä kuin tänne tulimme ja äitisi yhä kohtelee meitä viekkaudella. Kaikille hän lähettää tervehdyksiä, kaikissa pitää toivoa yllä, vaikka ajatukset askartelevat muualla. Pitkän kankaan hän loi, kangaspuihin pani ja lausui: 'Jalosukuiset kosijani, älkää häitäni kiirehtikö, sallikaa minun kutoa tämä kangas Laerteen kuolinvaipaksi. Jos se kesken jää, jäävät langat käyttämättä!' Näin hän puhui. Kolme vuotta häntä uskoimme, kunnes petos tuli ilmi. Minkä hän päivällä kutoi, sen hän yöllä purki. Lähetä äitisi luotasi isänsä kotiin, siellä valmistettakoon hänen myötäjäisensä ja valittakoon puoliso. Siihen asti kuin sen teet, elämme talossasi ratkaisua odottaen."
"En voi, oi Antinous, ajaa talosta äitiäni, joka minulle on elämän antanut ja minua lasna hoitanut. Kosto kerran kohtaisi minua sellaisesta teosta. Mutta lopettakaa te hurjistelunne ja vierailkaa toistenne luona."