"Te rohkeat kosijat, iloitkaa ja juhlikaa tänään ja sallikaa laulajan jumalaisen äänen kaikua. Huomenna kutsun teidät kokoon ja ilmoitan teille ajatukseni. Toivon teidän jättävän taloni. Juhlikaa muualla, käykää vuoroin toistenne vieraina, sehän on sopivampaa kuin täällä lopettaa toisen omaisuutta. Suuri Zeus on sen teille kostava."
Kosijat purivat harmissaan huultaan, ihmetellen nuorukaisen rohkeita sanoja. Vihdoin Antinous sanoi:
"Telemakos, varmaankin ovat jumalat panneet suuhusi noin rohkeat sanat. Kenties Zeus tekee sinut vielä kerran Itakan kuninkaaksi oikeata perintöäsi hallitsemaan."
Siihen vastasi Telemakos:
"Kuninkaana olo ei ole arvoaan vailla. Hänen talonsa rikastuu ja itse hän saa kunniaa. Jos Zeus suo, otankin kuninkuuden mielelläni vastaan. Mutta onhan täällä Itakassa muita sekä nuoria että vanhoja, joista joku voi nousta kuninkaaksi Odysseun kuoltua. En muuta pyydä kuin saada omassa talossani elää rauhassa ja hallita orjia sekä sitä omaisuutta, minkä Odysseus itse on sodissa koonnut."
Eurymakos lausui:
"Yksin jumalat tietävät, kuka Itakan hallitsijaksi tulee. Sinun talosi on kuitenkin sinun yksityisomaisuuttasi. Mutta kerro, ken oli äskeinen vieras ja mistä hän tuli? Toiko hän tietoja isästäsi vai omilla asioillaanko hän luonasi kävi? Miksi hän niin nopeasti poistui ja miksei hän kenenkään seuraa etsinyt? Ja kuitenkin näki hänestä, ettei hän ollut halpaa sukua."
Ystävällisesti vastasi Telemakos:
"Oi, Eurymakos, se päivä ei koita, jolloin isäni palaisi. En usko sitä, vaikka ennustajat, joilta äitini kyselee, niin sanoisivatkin. Kysyit, ken vieras oli. Hän sanoi olevansa Mentes, Tafian kuningas."
Ilta kului yhä pitemmälle ja kosijat viettivät sitä soittaen ja tanssien, kunnes vihdoin kukin läksi huoneeseensa. Telemakoskin astui omiin kammioihinsa monien ajatusten risteillessä hänen aivoissaan. Vanha, viisas Eurykleia, joka nuoresta neidosta asti oli ollut talossa ja hoitanut Telemakoa lasna, astui edellä valaisten soihdulla tietä. Kauniissa huoneessaan laskeutui Telemakos vuoteelleen Eurykleian järjestellessä hänen vaatteensa ja ripustaessa ne naulaan. Sen tehtyään hiipi vanhus hiljalleen pois sulkien oven jäljessään. Mutta nuorukainen ei vaipunut uneen, vaan suunnitteli mielessään Atenen neuvomaa matkaa.