Silloin vastasi Eurymakos, Polyboon poika: "Rauhoitu, viisas Penelope! Ei ole sitä miestä syntynytkään, joka uskaltaisi koskea poikaasi, niin kauan kuin minä elän. Jalo Odysseus on minua lasna hoivannut, polvellaan kiikutellut ja siksi on Telemakos minulle rakas. Huoleti voit olla, ei tule häntä mikään paha kohtaamaan."
Näin puhui Eurymakos, vaikka sydämessään toisin mietti. Mutta Penelope astui jälleen huoneisiinsa ja itki puolisoaan, kunnes Atene viihdytti hänet uneen. —
— Paimenmajassa olivat isä ja poika sillä aikaa keskustelleet.
Ennenkuin Eumaios palasi, kosketti Atene taikasauvallaan Odysseuta,
joka samalla muuttui jälleen kerjäläisukoksi. Paimenen palattua kyseli
Telemakos kaupungin kuulumisia.
"Mitäpä minä tietäisin, en mitään kysellyt, asiani vain toimitin ja läksin. Mutta tullessani näin mustan aluksen laskevan rantaan. Paljon siinä oli miehiä ja aseita ja luulen heidän olleen kosijain joukkoa, mutta varma en ole."
Telemakos vilkaisi merkitsevästi hymyillen isäänsä, mutta niin, ettei paimen huomannut.
SEITSEMÄSTOISTA RUNO.
Seuraavana aamuna herättyään virkkoi Telemakos paimenelle:
"Eumaios, aion nyt lähteä kaupunkiin, sillä äiti huolehtii liiaksi. Vieraasi lähteköön kerjäilemään, se lienee selvintä. Minulla on surua yllin kyllin, en enää jaksa vieraitten huolia ottaa kantaakseni. Sanon sen suoraan, pahastukoon vieras tai älköön."
"Viipyä en aiokaan", vastasi Odysseus. "Kerjäten näin vanha mies helpoimmalla leipänsä saa. Odottelen vain päivän lämpenemistä, näin aamuviileällä on vähissä vaatteissa kylmä kulkea."
Telemakos asteli kohti kotia, sydän katkerana kosijoita kohtaan. Ensimäisenä hän kohtasi palatsissa Eurykleian, joka levitteli vuotia kivi-istuimille. Itkien riensi vanha hoitaja nuorta isäntäänsä vastaan. Penelopekin astui huoneestaan ihanana kuin Artemis ja Afrodite ja ilosta itkien hänkin syleili palaavaa poikaansa.