"Poikani, rakas poikani, sinä silmäini valo! En luullut sinua enää koskaan näkeväni, lähdettyäsi tietämättäni. Mitä kuulit isästäsi, kerro poikani?"
"Äiti, älä herätä ikäviä muistoja. Käy huoneeseesi ja uhraa jumalille.
Minä lähden torille kohtaamaan kanssani tullutta vierasta, jonka jätin
Peiraion huostaan", vastasi vain nuorukainen.
Ja uljaana kuin jumala asteli Telemakos torille. Täällä kosijat ottivat hänet ystävällisesti vastaan, vaikka sydämessä kantoivatkin vihaa. Telemakos ei heistä kuitenkaan välittänyt, vaan istuutui isänsä vanhojen, uskollisten ystävien joukkoon. Pian saapui Peiraioskin, mukanaan Teoklymenos, pakolainen. Peiraios huomautti silloin huostaansa jääneistä Menelaon lahjoista, jotka olisi toimitettava palatsiin, mutta Telemakos virkkoi:
"Ystävä, ei ole nyt aika niitä kotiini tuoda. Kosijat hankkivat murhaani ja jos se heiltä onnistuu, saat sinä kaikki ne aarteet, mieluimmin ne sinulle suon kuin heille. Jos taas heidän hetkensä on lyönyt, otan ne ilolla vastaan."
Teoklymeneen hän johti kotiinsa, jossa Penelope istui kehräämässä hienoa rihmaa. Ennen kosijain tuloa pyysi Penelope poikaansa kertomaan matkoistaan.
Telemakos alkoikin kertoa. Hän kertoi tulonsa Nestorin luo, sekä mitä hän Menelaon ja ihanan Helenan kodissa oli kokenut ja kuullut, mainiten samalla Odysseun olosta Kalypson luona.
"Jalo Penelope, Odysseun kunnioitettu puoliso, poikasi ei tunne asiain oikeaa laitaa", alkoi Teoklymenos-tietäjä. "Jumalat todistajani olkoot ja itse saat tuta minun oikein ennustaneen: Odysseus on jo Itakassa, mutta hän kiertelee täällä salaa tai sitten hän tarkkaa kosijain rikollisia toimia. Näin laivalla tullessamme enne-merkin, joka ei petä."
Iloisena, toivosta vavahtaen virkkoi Penelope: "Suokoot Jumalat ennustuksesi toteutuvan. Runsaat ovat silloin lahjasi olevat."
Heidän näin kertoellessaan ja keskustellessaan olivat kosijat saapuneet pihamaalle urheilemaan ja pian taas koko räyhäävä joukko täytti salit, joissa ateria oli heille katettu.
Sillä aikaa valmistautui Eumaios opastamaan kerjäläisvierastaan kaupunkiin. Kehnot olivat vieraan rääsyt, mutta huono oli vieras itsekin. Siksipä hän pyysikin keppiä paimenelta, millä tukea horjuvaa käyntiään kivikkopoluilla. Pian he saapuivat Itakan kirkkaan, poppelivarjoisen lähteen luo, josta kaikki kaupunkilaiset vetensä ammentavat. Täällä Eumaios ja kerjäläinen kohtasivat vuohipaimen Melanteun, joka ajoi komeita vuohiaan palatsia kohti. Melanteus, nähdessään Eumaion raihnaine vieraineen, alkoi pilkata: