"Oi, Odysseus sinä olet, armahin, nyt vasta sinut tunsin, kun käsin sinua kosketin!"
Ja hän katsahti Penelopeen, viitaten Odysseuhun, mutta Odysseus tarttui navakasti vanhaan hoitajaansa:
"Vaiti, tahdotko nyt minulle pahoin käyvän, sinä, joka minua ennen lapsena ollessani hoitelit. Ellet nyt ole hiljaa, seuraa kosto sinua."
"Oi kuningas", virkkoi vanhus hiljaa. "Vaikenen kuin kivi, etkö minua paremmin tunne. Ja kun kosijain koston hetki lyö, mainitsen sinulle ne neitosista, jotka ovat uskottomia olleet."
"Ystävä, kyllä itsekin näen, keneen luottaa saa, keneen ei. Vaikene sinä vain ja jätä loput jumalain huomaan."
Vanhus läksi noutamaan uutta pesuvettä, sillä äsken hän oli hämmästyksissään kaatanut entisen. Pesun päätyttyä läksi Odysseus jälleen Penelopen luo peittäen arven rääsyillään.
"Tahdon vielä hetken kanssasi puhella", alkoi kuningatar. "Päivän askareissa huolet asettuvat, mutta yön hiljaisina hetkinä nousee tuska sitä kalvavampana, surren ja itkien öitäni vietän. Aatokseni lainehtivat sinne tänne, kuni kevät-öitten satakielen laulu. Sekin, Aëdon raukka, Pandareon tytär, kipeästi suree Itylos-poikaansa, jonka erehdyksestä surmasi. Minun aatokseni viipyy milloin jalossa puolisossani, milloin pojassamme, enkä tiedä mitä tehdä: yhäkö täällä kotona viivyn vai olisiko minun jo toisen puolisona pois lähdettävä. Mutta kerron sinulle vielä unen, jonka äskettäin näin. Tuolla pihalla on parikymmentä hanhea, jotka vedestä vehnää noukkivat ja usein niitä huvikseni katselen. Silloin oli tulevinaan vuorilta kotka, suuri, vankkanokkainen ja surmasi ne kaikki. Itkin katkerasti hanhieni kohtaloa ja akajalaisnaisia oli kokoontuvinaan ympärilleni osaaottavina. Hetken kuluttua palasi kotka, istahti katon harjalle ja huusi selvin ihmisäänin: 'Rohkeutta, kuuluisa Ikarion tytär. Tämä ei ollutkaan unta, vaan totta. Hanhet ovat kosijoita ja minä olen puolisosi, joka tuon heille kaikille surman.' Samassa unikuva katosi, näin vain hanhien pihalla noppivan vehnänjyviä."
"Kuningatar, unenne merkityshän on itsestään selvä", Odysseus vastasi. "Uskon varmasti, että niin tuleekin käymään kuin unessa kuulitte kotkan sanovan. Hän palaa eikä syyllisiä armahda."
"Ei ole kaikkiin uniin luottamista", arveli kuningatar. "Uniakin on kahta lajia. Toiset kulkevat hohtavasta norsunluuportista ja niillä ei ole mitään arvoa, toiset astuvat luisesta käytävästä ja ne jotakin merkitsevät. Mutta tuskinpa minun uneni niihin kuuluu. — Vaan nyt, ystäväni, lähenee ratkaisun hetki lähenemistään ja se raskas aamu valkenee, jolloin minun on tämä ihana koti jätettävä. Nyt aion panna kilpailut toimeen. Odysseulla oli usein tapana ripustaa salin kattoon peräkkäin kaksitoista rengasta ja ampua yhdellä laukauksella nuoli niiden kaikkien läpi. Sen puolisoksi menen, joka jaksaa Odysseun jousen jännittää ja samanlaisen laukauksen ampua."
"Jalo Penelope, älä pitkitä kilpailuihin ryhtymistä, sillä puolisosi palaa varmasti, ennenkuin kenkään hänen joustaan jännittää jaksaa."