— Te puhutte järjettömiä, hyvä veli, — sanoi Boucard.
— Onkos Curtius näytelmä? — sanoi Godeschal.
— Ei, — vastasi pääkirjuri, — se on vahakuvakokoelma.
— Minä lyön vetoa sata frangia viittä penniä vastaan, — jatkoi Godeschal, — että Curtiuksen kokoelma on koottu sellaisista asioista, jotka oikeuttavat sille näytännön nimen. Se tekee mahdolliseksi katselemisen eri hinnoilla, aina niiden paikkojen mukaan, mihin tahdotaan sijoittua…
— Ja niin edespäin ja niin edespäin, — sanoi Simonnin.
— Varo, etten minä anna sinulle korvapuustia! — sanoi Godeschal.
Apulaiset kohauttivat olkapäitään.
— Muutoin ei ole näytetty toteen, että tämä vanha apina ei olisi tehnyt meistä pilaa, — sanoi hän, keskeyttäen todistelunsa toisten apulaisten naurun vaientamana. — Kunniani kautta, eversti Chabert on hyvinkin kuollut, hänen vaimonsa on mennyt uusiin naimisiin kreivi Ferraudin, valtioneuvoksen kanssa. Rouva Ferraud kuuluu meidän asiakkaihimme, liiketuttaviimme!
— Asia on lykätty huomiseen, — sanoi Boucard. — Työhön, herrat! Hiis vieköön, me emme saa aikaan mitään valmista! Lopettakaa anomuksenne, se on jätettävä sisälle ennen neljännen osaston istuntoa, päätös annetaan tänään. Kas niin, nouskaa satulaan.
— Jos hän olisi ollut eversti Chabert, niin eiköhän hän olisi suunnannut kenkänsä kärkeä tuon ilveilijä Simonninin takapuoleen, kun tämä tekeytyi kuuroksi, — sanoi Huré, pitäen tätä huomautustaan Godeschalin muistutusta sitovampana.