— Koska kerta mitään ei ole vielä lopullisesti ratkaistu, — jatkoi
Boucard, — niin suostukaamme menemään toisen parven aitioon, Théâtre
Françaisissa, katsomaan Talmaa Aarossa. Simonnin menee permannolle.
Tämän jälkeen pääkirjuri istuutui pöytänsä ääreen ja kaikki noudattivat hänen esimerkkiään.
— Joka on annettu kesäkuussa tuhatkahdeksansataa neljätoista (kaikki kirjaimilla), — saneli Godeschal. — Seuraatteko mukana?
— Kyllä, — vastasi kaksi kopistia ja puhtaaksikirjottaja, joiden kynät alkoivat narista leimapaperilla synnyttäen huoneessa samanlaisen äänen kuin sata turilasta, jotka koulupojat ovat sulkeneet paperista tehtyihin lippaisiin.
— Ja me toivomme, että herrat oikeusistuimen jäsenet, — lausui sanelija. — Pysähtykää! Minun täytyy lukea uudestaan lauseeni, en käsitä sitä enää itsekään.
— Neljäkymmentä kuusi… Se esiintyy kai usein!… ja neljäkymmentä yhdeksän kolme kertaa, — sanoi Boucard.
— Me toivomme, — lausui Godeschal, luettuaan kaiken uudestaan. — että herrat oikeuden jäsenet eivät olisi vähemmän jaloja kuin asetuksen ylevä laatija, ja että he kohtelisivat ansion mukaan kunnialegionan ylikanslian kurjia vaatimuksia, tulkitsemalla lakia sen laajan hengen mukaisesti, jonka me olemme tässä tuoneet esille…
— Herra Godeschal, haluatteko lasin vettä? — sanoi pieni apulainen.
— Sinä kujeilija Simonnin! — sanoi Boucard. — Kuulehan, valjasta kaksikenkäinen hevosesi, ota tämä paketti ja vipellä aina Invalidi-hotelliin asti.
— Jonka me olemme tässä tuoneet esille, — jatkoi Godeschal. Liittäkää siihen: rouva varakreivitär (kirjoittakaa kaikki lyhentämättä) de Grandlieun puolesta…