— Uusi vastustaja! — sanoi kreivitär, — kuka?
— Kreivi Ferraud, hyvä rouva.
— Kreivi Ferraud on minuun liiaksi kiintynyt, ja lastensa äitiä hän kunnioittaa liian paljon…
— Älkää lasketelko sellaisia joutavuuksia, — sanoi Derville, keskeyttäen hänet, — asianajajille, jotka ovat tottuneet kurkistamaan ihmisten sydämiin. Tällä hetkellä herra Ferraudilla ei ole pienintäkään halua purkaa teidän avioliittoanne, ja olen varma siitä, että hän jumaloi teitä. Mutta jos nyt joku tulisi hänelle sanomaan, että hänen avioliittonsa voidaan kenties julistaa mitättömäksi, että hänen vaimonsa muuttuu yleisen mielipiteen edessä rikolliseksi…
— Hän puolustaisi minua, herra!
— Ei, rouva.
— Mitä syytä hänellä sitten olisi hyljätä minut?
— Esimerkiksi se syy, että voisi naida jonkun päärin ainoan tyttären, päärin, jonka arvo siirrettäisiin hänelle kuninkaan erikoisella säädöksellä.
Kreivitär kalpeni.
"Siinä me nyt olemme!" mietti Derville. "Hyvä, olen saanut hänet kynsiini, eversti-raukan asia on voitettu."