— Tyttäreni, tytär parkani!
Tämä huuto tunki kaapin yläpuolella olevasta pienestä aukosta ja saattoi Ferragus'in ja rouva Jules'in pelon valtaan.
— Mene katsomaan, mitä se on, Clémence! Clémence laskeutui nopeasti alas pieniä portaita myöten, tapasi rouva Gruget'n huoneuston oven selkoselällään, kuuli huutoja ylemmästä kerroksesta, nousi portaita ylös ja saapui nyyhkytyksistä syntyneen melun johtamana, aina tuohon onnettomaan kamariin, josta, ennenkuin hän astui sisään, hänen korvaansa kuuluivat seuraavat sanat:
— Te, herra, kuvitteluinenne olette syypää hänen kuolemaansa.
— Olkaa vaiti, onneton, sanoi Jules asettaen nenäliinansa rouva
Gruget'n suun päälle, tämän huutaessa:
— Murhamiehiä! auttakaa!
Tällä hetkellä Clémence astui sisään, näki miehensä, päästi huudon ja pakeni.
— Kuka pelastaa tyttäreni? kysyi leski Gruget pitkän hiljaisuuden jälkeen. Te olette tappanut hänet!
— Ja millä tavalla? kysyi Jules koneellisesti, tyrmistyneenä siitä, että hänen vaimonsa oli tuntenut hänet.
— Lukekaa, herra, huusi vanhus kyyneleitä vuodattaen. Onko korkoja, jotka voisivat antaa lohdutusta tästä!