Olin saapunut tänne kello kolme jälkeen puolen päivän. Noin puoli kuuden aikaan tuli Rose minulle ilmoittamaan, että äitini oli palannut kotiin ja minä lähdin huoneestani alas häntä tervehtimään. Äitini asuu saman siipirakennuksen alakerroksessa, jossa omakin huoneustoni on. Minä asun hänen yläpuolellaan ja meillä on sama salakäytävä. Isäni asuu vastakkaisessa siipirakennuksessa; mutta kun pihan puolella on sen verran enemmän tilaa, minkä suuri porras ottaa meidän puoleltamme, niin on hänen huoneustonsa paljon avarampi kuin meidän. Huolimatta siitä edustavasta asemasta, johon Bourbonien paluu heidät jälleen velvoittaa, asuvat isäni ja äitini edelleenkin vain alakerrassa ja voivat siellä pitää vastaanottonsakin, niin suuri on tämä esi-isiemme asumus. Tapasin äitini salongissaan, jossa muuten ei mitään ole muuttunut. Hän oli seurustelupuvussaan. Askel askeleelta olin ihmetellyt itsekseni, minkälaisen vastaanoton nyt mahtaisin saada tämän naisen puolelta, joka oli ollut minulle niin vähän äiti ja jolta en kahdeksaan vuoteen ollut saanut muuta kuin ne kaksi kirjettä, jotka sinäkin tunnet. Pitäen itselleni arvottomana näytellä luonnotonta hellyyttä olin päättänyt olla vain pelkkä uskovainen tolvana ja niinpä astuin hänen huoneeseensa sisällisen hämmennyksen tilassa. Mutta tämä hämmennys hälveni heti. Äitini otti minut vastaan erinomaisen miellyttävästi; hän ei osoittanut minulle mitään väärää hellyyttä, hän ei ollut kylmä eikä kohdellut minua vieraana, mutta ei myöskään painanut minua syliinsä niinkuin tehdään rakkaalle tyttärelle; hän otti minut vastaan aivan kuin hän olisi tavannut minut viimeksi eilen, hän oli mitä lempein ja vilpittömin ystävätär; hän puhui minulle niinkuin ainakin täysikäiselle naiselle ja suuteli minua herttaisesti otsalle — — "Armas pienokaiseni", sanoi hän minulle, "jos olo luostarissa olisi ollut teille kuolemaksi, niin on toki parempi elää meidän keskuudessamme. Täten te tosin toimitte vastoin isänne ja minun suunnitelmiani, mutta emmehän enää elä ajassa, jolloin vanhempia sokeasti toteltiin. Herra de Chaulieu ja minä olemme yksimielisiä siitä, että paraamme mukaan koetamme tehdä elämän teille mieluisaksi ja tutustuttaa teitä suureen maailmaan. Teidän ijällänne olisin ajatellut samoin kuin tekin; sentähden en soimaa teitä ollenkaan, teidän oli mahdoton ymmärtää sitä, mitä me teiltä vaadimme. Tulette kyllä näkemään, että en ole ollenkaan naurettavan ankara. Jos joskus olette epäillyt sydäntäni, tulette piankin huomaamaan erehdyksenne. Vaikkakin aion antaa teille täydellisen vapauden, luulen kuitenkin, että alussa teette viisaasti, jos otatte neuvoa äidiltänne, joka on kohteleva teitä sisaren tavoin." Herttuatar puhui lempeällä äänellä asetellen paikoilleen hoitolaiskaulustani. Hän voitti sydämeni kerrassaan. Kolmenkymmenen kahdeksan vuotiaana hän on vielä kaunis kuin enkeli; hänellä on hyvin tummansiniset silmät, silkkiset ripset, uurteeton otsa, niin valkoinen ja ruusuinen hipiä, että luulisi hänen maalaavan itseään, ihailtavat olkapäät ja rinta, solakka ja notkea vartalo, aivan kuin sinulla, ja harvinaisen sirot, maidonvalkeat kädet. Hänen kyntensä heijastavat valoa, niin hyvin kiilloitetut ne ovat, pikkusormi on hieman erillään muista sormista, peukalo kuin norsunluusta sorvailtu. Kaiken lopuksi kilpailevat hänen jalkansa käsien kanssa somuudessa, hänellä on neiti de Vandenessen espanjalainen jalka. Jos hän on tällainen neljänkymmenen vuotiaana, on hän oleva kaunis vielä kuudenkymmenen ikäisenäkin.
Vastasin hänelle niinkuin ainakin tottelevaisen tyttären tulee. Olin hänelle samanlainen kuin hän oli ollut minulle ja jos mahdollista vielä parempi: hänen kauneutensa voitti minut, annoin hänelle anteeksi hänen laiminlyöntinsä minua kohtaan, ymmärsin, että sellaisella naisella oli ollut tarpeeksi tekemistä kuningatar-asemansa hoitelemisessa. Sanoinkin sen hänelle aivan koristelematta, aivan kuin olisin puhunut sinun kanssasi. Ehk'eipä hän odottanut mitään rakastavaisia sanoja tyttärensä huulilta. Minun ihailuni vilpitön sävy liikutti häntä äärettömästi; hänen tapansa muuttui ja hän kävi vieläkin ystävällisemmäksi, hän jätti pois teitittelyn. — "Sinä olet hyvä tyttö ja toivon, että meistä tulee ystävät." Nämä sanat tuntuivat minusta suloisen lapsekkailta. En tahtonut näyttää hänelle, miten minä ne käsitin, sillä ymmärsin heti, että minun tuli jättää hänet siihen luuloon, että hän oli paljon hienompi ja henkevämpi kuin hänen tyttärensä. Olin siis olevinani aivan viattoman yksinkertainen ja hän oli ihastunut minuun. Suutelin hänen käsiään useat kerrat selittäen hänelle, kuinka onnellinen olin siitä, että hän täten minua kohteli, kuinka tunsin itseni turvalliseksi, ja kerroinpa hänelle lisäksi pelkonikin. Hän hymyili, otti minua kiinni kaulasta vetääkseen minut luokseen ja suuteli minua otsalle erittäin hellästi. — "Rakas lapsi", sanoi hän, "meillä on tänään vieraita päivällisillä, mutta luultavasti ajattelet niinkuin minäkin, että on parempi odottaa siksi, kunnes ompelija on kunnollisesti pukenut sinut, ennenkuin esiinnyt seuraelämässä; siispä on sinun senjälkeen kun olet tervehtinyt isääsi ja veljeäsi, heti palattava omalle puolellesi". Johon kaikkeen myönnyin erittäin mielelläni. Äitini ihastuttava puku oli ensimäinen ilmestys tuosta maailmasta, jonka me olemme nähneet unelmissamme häämöittävän; mutta en tuntenut pienintä kateutta. Isäni astui sisälle — "Herrani, kas tässä on tyttärenne", sanoi hänelle herttuatar.
Isäni osoitti heti minua kohtaan mitä lämpimintä huomaavaisuutta; hän näytteli niin hyvin isä-osaansa, että luulin sen tosiaan lähtevän sydämestä. — "Siinä te siis olette, kapinoiva tyttäreni", sanoi hän, tarttuen molempiin käsiini ja suudellen niitä enemmän kohteliaasti kuin isällisesti. Sitten hän veti minut luokseen, otti minua kiinni vyötäisiltä ja suuteli minua poskille ja otsalle. — "Te olette varmasti korvaava sen surun, jonka elämänuranne vaihdos aiheutti meille, sillä ilolla, jonka menestyksenne seuraelämässä meille on tuottava." — "Tiedättekö, rouvaseni, että hänestä tulee vielä erittäin soma ja että saatte olla hänestä vielä ylpeä eräänä päivänä?" —"Tuossa tulee veljenne Rhétoré."— "Alphonse", sanoi hän eräälle kauniille nuorukaiselle, joka juuri astui sisään, "tämä on sisarenne, nunna, joka tahtoo heittää pois nunnakaavun." Liikoja kiirehtimättä tuli veljeni luokseni, tarttui käteeni ja puristi sitä. —"Syleilkää toki häntä", sanoi hänelle herttua. Ja hän suuteli minua molemmille poskille. — "Olen erittäin ihastunut saadessani nähdä teidät, sisareni", sanoi hän minulle, "ja pidän teidän puoltanne isääni vastaan." Kiitin häntä; mutta mielestäni olisi hän varsin hyvin voinut käydä minua tervehtimässä Blois'ssa, samalla kun hän matkusti Orléansiin tapaamaan veljeään markiisia, joka oli siellä garnisonissa! Vetäydyin pian omalle puolelleni peljäten, että vieraita voisi saapua. Huoneessani asettelin kuntoon yhtä ja toista, tuon kauniin pöydän tummanpunaiselle samettipäälliselle panin esiin kaikki, mitä tarvitsin kirjoittaakseni sinulle, ajatellen samalla koko ajan uutta asemaani.
Nyt olen kertonut sinulle, kaunis, valkea hirveni, mitään lisäämättä tai unohtamatta, kaikki, mitä on tapahtunut erään kahdeksantoista vuotiaan tytön palatessa yhdeksän vuoden poissa-olon jälkeen erään valtakunnan kuuluisimman perheen keskuuteen. Matka oli väsyttänyt minua, samoin ne mielenliikutukset, jotka tämä perheen helmaan palaus minulle tuotti. Kävin sentähden maata illallista syötyäni kello kahdeksalta aivan kuin luostarissakin. Täällä näkyy vielä olevan tallella muuan pieni saksilaista porsliinia oleva pöytäkalustokin, jota tuo rakas prinsessa aina silloin käytti, kun häntä halutti syödä yksin huoneessaan.
II.
SAMALTA SAMALLE.
25 p:nä marraskuuta.
Seuraavana päivänä oli vanha Philippe jo järjestänyt huoneustoni ja asettanut kukkia maljakoihin. Minut on siis koteutettu nyt tänne. Kuitenkaan ei kukaan ollut tullut ajatelleeksi, että karmeliitti-nunnien hoidokkaalla on nälkä jo anivarhain, ja Rosella oli jos jonkinlaisia vaikeuksia, ennenkuin hän sai minulle hankituksi aamiaisen. — "Neiti meni nukkumaan juuri silloin, kun tarjottiin päivällistä ja nyt hän nousee jo silloin, kun armollisen herran on tapana tulla kotiin", sanoi hän minulle. Rupesin kirjoittamaan. Tunnin kuluttua isäni kolkutti pikku salonkini ovelle ja kysyi, voisinko ottaa hänet vastaan; avasin hänelle oven ja hän tapasi minut juuri kirjoituspuuhissa. — "Rakas lapsi", sanoi hän, "hankkikaa itsellenne pukuja ja kaikkea mitä toivotte; tässä kukkarossa on teille kaksitoista tuhatta frangia. Annan yhden vuoden tulot teidän tarpeihinne. Saatte äitinne kanssa neuvotella sopivasta seuranaisesta, jollei ehkä miss Griffith teitä miellyttäisi, sillä rouva de Chaulieullä ei tule olemaan aikaa olla seurananne aamuisin. Vaunut ja palvelijan saatte myös käytettäväksenne." — "Sallikaa minun saada Philippe", sanoin hänelle. — "Kernaasti", vastasi hän. "Mutta muuten olkaa vallan huoleton: teidän omaisuutenne on siksi suuri, ettette ole miksikään kuormaksi äidillenne ettekä minulle." — "Olisiko sopimatonta kysyä, kuinka suuri omaisuuteni on?" — "Ei mitenkään, lapseni", sanoi hän; "isoäitinne jätti teille viisisataa tuhatta frangia, jotka olivat hänen säästöjään, sillä milloinkaan hän ei tahtonut päästää sukunsa käsistä yhtään maapalaa. Tämä summa on ollut sijoitettuna valtion obligatsioneihin. Korot siitä tekevät nykyään yhteensä noin neljäkymmentä tuhatta frangia. Olisin tahtonut käyttää tämän summan teidän toisen veljenne omaisuuden kartuttamiseen; senpätähden olettekin kovasti sotkenut suunnitelmiani; mutta jonkun ajan kuluttua ehkä jälleen voitte toimia niiden hyväksikin, kaikki riippuu teistä itsestänne. Näytätte olevan järkevämpi kuin mitä luulinkaan. Minun ei tarvinne sanoa teille, kuinka jonkun neiti de Chaulieun on käyttäydyttävä; se ylpeys, joka puhuu piirteistänne, on varmana takeena siitä. Meidän suvussamme olisivat sellaiset varokeinot, joihin pikkueläjät ryhtyvät tyttäriensä suhteen, loukkaavia. Joku teitä vastaan tähdätty panettelu voisi maksaa sen henkilön hengen, joka rohkenisi sellaisen sanoa, tai jommankumman veljenne hengen, jos taivas olisi epäoikeudenmukainen. En sano tästä asiasta sen enempää. Hyvästi, rakas pienokaiseni." Hän suuteli minua otsalle ja meni. Pitää yhdeksän vuotta tiukasti kiinni suunnitelmastaan ja nyt luopua siitä! En käsitä sellaista. Isäni ilmaisi ajatuksensa muuten ihailtavan selvästi. Hänen sanojaan ei voinut väärin ymmärtää. Minun omaisuuteni on tuleva hänen pojalleen markiisille. Kellä on ollut otsaa? Äidillänikö, isällänikö vai kenties veljelläni?
Jäin istumaan isoäitini sohvaan katsellen kukkaroa, jonka isäni oli jättänyt uunin reunukselle. Olin samalla kertaa sekä tyytyväinen että tyytymätön tähän huomionosoitukseen, joka täten kiinnitti ajatukseni rahaan. Totta on, että minun ei enää tarvitse ajatella sitä: kaikki epäilykseni ovat hälvenneet ja onpa arvokastakin säästää ylpeydeltään kaikki tämän laatuiset huolet. Philippe on juossut koko päivän erilaisten kauppiaiden ja käsityöläisten luona, jotka ovat saaneet tehtäväkseen huolehtia minun muodonmuutoksestani.
Eräs kuuluisa ompelijatar, muuan Victorine, on juuri saapunut, samoin liinaompelijatar ja suutari. Kuin lapsi palan kärsimättömyydestä saada tietää, minkälainen tulen olemaan silloin, kun olen heittänyt yltäni sen säkin, johon luostaritapa meidät sitoi; mutta kaikki nämä työntekijät vaativat paljon aikaa: korsetintekijä tahtoo kokonaisen viikon; ellen muka halua pilata vartaloani. Tämähän on juhlallista, minulla on siis vartalokin! Janssen, oopperan suutari on vakuuttanut minulle, että minulla on aivan äitini jalka. Koko aamupäivä kului näissä vakavissa puuhissa. Hansikanneulojakin on käynyt täällä ottamassa mittaa kädestäni. Liinaompelijatar on saanut tilaukseni. Päivällisaikanani, joka tuntui olevan muun talon aamiaisaika, sanoi äitini minulle, että yhdessä menisimme muotikauppiaitten luo katselemaan hattuja, jotta makuni kehittyisi ja siten oppisin itse valikoimaan ostokseni. Olen aivan puolipyörryksissä kaikesta tästä minulle niin oudosta itsenäisyydestä, aivan kuin sokea, joka äkkiä saa näkönsä takaisin. Nyt voin aavistaa, miltä karmeliittinunna mahtaa näyttää suurmaailmalliseen elämään tottuneen tytön silmissä. Erotus on niin suuri, ettemme koskaan olisi voineet sitä kuvitellakaan.