Lyhyen vallankumouksemme aikana olen alituisten toimieni vuoksi supistanut elämäni kaikkein välttämättömimpään, joten ne tulot, jotka asemani on tuottanut, ovat hyvin riittäneet. Näiden kahden viimeisen vuoden tulot ovat intendenttinne hallussa. Se rahasumma kuuluu minulle; mutta Sorian herttuan asemassa olevan miehen naimiskauppa aiheuttaa suuria menoja, siispä jakakaamme. Ettehän kieltäytyne vastaanottamasta häälahjaa rosvo-veljeltänne. Sitäpaitsi tämä on minun tahtoni. Koska Macumer'n vapaaherrallinen tila ei ole Espanjan kuninkaan vallan alainen, jää se minulle ja takaa minulle isänmaan ja nimen, jos sattumalta tahtoisin tulla joksikin.
Jumalan kiitos, nyt ovat siis minun asiani järjestyksessä, Sorian suku on pelastettu!
Juuri nyt, jolloin en enää ole mitään muuta kuin parooni de Macumer, kuuluuttavat ranskalaisten kanuunat Angoulêmen herttuan tuloa. Käsitätte, hyvä herra, miksi tässä katkaisen kirjeeni…
Lokakuulla.
Saapuessani tänne ei minulla ollut edes kymmentä kvadruplea [espanjalainen kultaraha]. Eikö olekin valtiomies kovin pieni silloin, jos hän keskellä onnettomuuksia, joita hän ei ole kyennyt torjumaan, tekee itsekkäitä laskelmia. Voitetuille maureille riittää lohdutukseksi hevonen ja erämaa; toiveissaan pettyneille kristityille luostari ja muutamia kultakolikoita. Minun taittumiseni on toistaiseksi vielä vain pelkkää väsymystä. En ole lainkaan niin lähellä luostaria, että olisin päättänyt luopua elämästä. Ozalga on joka tapauksessa antanut minulle suosituskirjeitä, joiden joukossa on yksi eräälle kirjakauppiaalle osotettu, joka meidän maanmiehiimme nähden on jotakuinkin samassa asemassa kuin Galignani englantilaisiin nähden. Tuo henkilö hankkii minulle kahdeksan oppilasta, jotka maksavat kolme frangia tunnilta, käyn joka toinen päivä oppilaitteni luona, minulla on siis neljä luentoa päivittäin ja ansaitsen kaksitoista frangia. Kun Urraca saapuu, teen jonkun lainsuojattoman espanjalaisen onnelliseksi luovuttamalla hänelle oppilaani. Asun Hillerin-Bertin kadun varrella erään köyhän lesken luona, joka pitää täyshoitolaisia. Huoneeni on etelään päin ja siitä on näköala pieneen puutarhaan. Minkäänlainen melu ei yllä tänne, näen edessäni vihreyttä ja kulutan kaikkiaan vain yhden piasterin päivässä; olen kuin Dionysos Korintossa ja olen aivan hämmästyksissäni siitä puhtaasta ja hiljaisesta ilosta, joka täyttää mieleni näissä elämäntavoissa. Auringonnoususta kello kymmeneen asti minä polttelen, juon suklaata istuen ikkunani ääressä ja katsellen kahta espanjalaista kasvia: silmieni edessä on nimittäin kinsteri, joka kohoaa keskeltä jasmiinipensastoa, kultaa ja valkoista; noiden värien näkeminen saa aina maurien jälkeläisen sielun värähtämään. Kello kymmenen lähden tunneilleni, jolla matkalla viivyn aina kello neljään. Silloin palaan päivällistä syömään, sitten taas polttelen ja luen siihen asti, kunnes käyn levolle. Voin jatkaa kauankin tällaista elämää, jossa on vuorotellen työtä ja mietiskelyä, yksinäisyyttä ja seuraa. Tule siis onnelliseksi, Fernand, minun luovutukseni on tapahtunut ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia; minua ei kalva kaipaus, niinkuin Kaarle viidettä, eikä liioin halu lähteä leikkiin uudestaan, niinkuin Napoleonia. Viisi päivää ja viisi yötä on tuo testamenttini ajatuksiani askarruttanut ja tämä aika on ollut kuin viisi vuosisataa. Olen nyt korkean asemani, arvonimieni ja omaisuuteni suhteen yhtä välinpitämätön kuin ei niitä olisi koskaan ollutkaan. Nyt kun tuo kunnioituksesta johtuva muuri, joka oli välillämme, on kaatunut, voin, rakas lapsi, avata sydämeni sinulle. Tämä sydän, jonka luonteeni vakavuus sulkee läpitunkemattomaan haarniskaan, on täynnä hellyyttä ja rakkautta vailla esinettä ja päämäärää; mutta ei kukaan nainen ole aavistanut sitä, ei edes hän, joka jo kehdosta asti oli minulle määrätty. Siinä kiihkeän valtiollisen toimintani salaisuus. Rakastajattaren puutteessa olen ihannoinut Espanjaa. Mutta Espanjakin karkkosi minulta! Nyt kun en enää ole mitään, voin rauhassa tarkastella hävitettyä minääni; kysyn itseltäni, minkätähden olen saanut elämän ja milloin se otetaan minulta pois; kysyn, minkätähden tuo esioikeudellisesti ritarillinen rotu on antanut viimeiselle jälkeläiselleen parhaat ominaisuutensa, afrikalaisen rakkautensa, kuuman runollisen hehkunsa, jos tuon kaiken on jäätävä vain rosoiseksi siemeneksi puhkaisematta vartta, saamatta uhota itämaista tuoksuaan loistoisan kukan kuvusta? Minkälaisen rikoksen olen siis tehnyt jo ennen syntymääni, koska en voi herättää kenessäkään rakkautta? Olinko siis jo syntymästäni asti vanha haaska, hedelmättömän hietikon saalis? Tunnen sielussani kantavani noita esi-isieni erämaita, joille hehkuva ja polttava aurinko ei päästä pienintä tainta nousemaan. Merkitsen perikatoon tuomitun rodun viimeistä ylpeää ylijäämää, hyödytöntä voimaa, hedelmätöntä rakkautta, ikäloppua nuoruutta, ja täällä silloin, mieluummin kuin missään muualla, odotan viimeistä armon-iskua, kuolemaa. Voi! Tämän sumuisen taivaan alla ei mikään kipinä voi virittää tuhkaan riutunutta tulta uuteen liekkiin. Voisinpa sanoa minäkin kuollessani niinkuin Jesus-Kristus: "Jumalani, miksi minut ylenannoit!" Hirvittävät sanat, joiden syvyyteen ei vielä kukaan ole tohtinut tunkeutua.
Ymmärrät nyt, Fernand, kuinka minä olen onnellinen saadessani ikäänkuin elää uudestaan sinussa ja Mariassa! Tästälähin olen katseleva teitä niinkuin luoja, joka on ylpeä teoistaan. Rakastakaa toisianne syvällä ja ikuisella rakkaudella, älkääkä tuottako minulle mitään surua: eripuraisuuden myrsky teidän välillänne koskisi minuun enemmän kuin teihin itseenne.
Äidillämme oli aina aavistus siitä, että kerran kaikki kävisi hänen toiveittensa mukaisesti. Ehkäpä äidin toivomus on jonkunlainen sopimus hänen ja Jumalan välillä. Eikö hän sitäpaitsi kuulunut noihin salaperäisiin olentoihin, jotka ovat suoranaisessa yhteydessä taivaan kanssa ja saavat sieltä tulevaisuuden kaukonäyt! Kuinka usein luinkaan hänen otsansa uurteista sen salaisen toivomuksen, että Fernand saisi Felipen arvo-asemat ja omaisuuden! Sanoinkin sen hänelle ja hän vastasi minulle kyynelillä vedoten haavoitettuun sydämeensä, jonka piti kuulua kokonaan kummallekin, mutta joka voittamattoman rakkauden pakoituksesta antautui yksin sinulle. Niinpä leijailee siis hänen onnellinen varjonsa teidän yllänne, kun te polvistutte alttarin eteen. Ja tulkaa hyväilemään minua, Felipeänne, donna Clara, näettehän: hän luovuttaa lemmikillenne kaiken, yksinpä sen nuoren tytönkin, jonka te vastoin hänen tahtoaan työnsitte hänen syliinsä.
Mitä nyt olen tehnyt, miellyttää naisia, vainajia, kuningasta; itse Jumala on tahtonut niin, älä sentähden koeta muuttaa toisenlaiseksi mitään, Fernand; tottele ja vaikene.
J. K. Koeta saada Urracan päähän, että hän ei nimitä minua muuksi kuin herra Henareziksi. Älä mainitse minusta mitään Marialle. Sinun tulee olla ainoa elävä olento, joka tietää viimeisen kristityn maurin salaisuudet. Hänen suoniinsa on tuon suuren erämaan heimon veri sammuva ja hän on päättävä päivänsä yksinäisyydessä. Hyvästi.