— Tässä on, — jatkoi armoton vendéelais-nainen, — on Laplacen antama, ja Dubois'n nimellään varustama käskykirje.
Nämä nimet kuullessaan, muutamat henkilöt nostivat päänsä.
— Ja se on näin kuuluva, — jatkoi rouva du Gua: "Kansalaiset, kaikenarvoisten sotilaspäällikköjen, piiri-viranomaisten, seurakuntain asiamiesten, j.n.e. kapinallisissa departementeissa ja varsinkin niillä paikkakunnilla, missä oleskelee vanhan aatelin jäsen markiisi de Montauran, rosvojen päällikkö, liikanimeltään Gars, tulee tarjota apuaan ja tukeaan kansalaiselle, neiti Marie Verneuilille ja noudattaa hänen antamiaan määräyksiä, jokaisen siinä, mikä häntä erityisesti koskee"… j.n.e.
— Oopperalaulajatar ottaa kuuluisan nimen, vetääkseen sen näin lokaan! — hän lisäsi.
Hämmästyksen kohina kulki koolle vetäytyneissä läsnäolijoissa.
— Emme ole tasaväkisiä taistelijoita, jos tasavalta lähettää meitä vastaan niin kauniita tyttöjä! — sanoi iloisesti parooni du Guénic.
— Varsinkin tyttöjä, joilla ei ole mitään alttiiksi pantavaa, — huomautti rouva du Gua.
— Eikö mitään? — sanoi ritari du Vissard. — Onhan neidillä sentään maatila, joka varmaankin tuottaa hänelle hyvät korot!
— Tasavalta pitää siis paljon hullunkurisesta pilasta, kun valitsee lähettiläikseen meidän luoksemme ilotyttöjä, — huudahti abotti Gudin.
— Mutta neiti hakee, paha kyllä, sellaisia huveja, jotka tuottavat kuoleman, — virkkoi rouva du Gua, kasvoissa hirvittävä vahingonilon ilme, joka viittasi näiden ivasanojen lopputulokseen.