— Kuinka siis vielä olette elossa, armollinen rouva? — kysyi Marie, ojentaen ryhtinsä, kohennettuaan pukuaan.
Tämä pureva pistosana herätti jonkunmoista kunnioitusta näin ylpeätä uhria kohtaan, ja sai läsnäolijat vaikenemaan. Rouva du Gua huomasi päällikköjen huulilla ivaa, joka saattoi hänet raivoihinsa. Hän ei huomannut markiisia ja kapteenia, jotka samassa astuivat sisään, vaan sanoi Pille-Michelle, osoittaen neiti de Verneuilia:
— Vie hänet täältä; hän on minun osani saalista, luovutan hänet sinulle, voit tehdä hänelle mitä ikinä tahdot.
Nuo sanat mitä ikinä tahdot, jotka tuo nainen lausui, panivat koko seuran kauhusta värisemään, sillä samassa näyttäytyivät markiisin takana Pille-Michen ja Marche-à-Terren rumat päät, ja rangaistus ilmeni koko alastomassa kauhistuksessaan.
Francine seisoi kädet ristissä, silmät täynnä kyyneliä, ollen kuin salaman lyömä. Neiti de Verneuil, joka vaaran hetkellä sai takaisin koko kylmäverisyytensä, loi läsnäolijoihin halveksivan katseen, tempasi kirjeen rouva du Guan kädestä, nosti päänsä pystyyn, ja silmä kuivana, mutta säihkyvänä hyökkäsi ovelle, mihin Merlen miekka oli jäänyt. Siinä hän kohtasi markiisin liikkumattomana kuin kuvapatsaan. Noissa kasvoissa ei ollut havaittavissa mitään, mikä olisi puolustanut häntä, kaikki niiden piirteet olivat jäykät ja päättäväiset.
Se mies, joka oli ilmaissut häntä niin suuresti rakastavansa, oli siis kuullut ne sukkeluudet, joilla häntä oli solvaistu, ja oli jäisen välinpitämättömänä katsellut sitä herjausta, että se sulo, jonka nainen varaa yksinomaan lemmitylleen, paljastettiin kaikkien katseille! Kenties olisi hän antanut Montauranille anteeksi hänen ylenkatseensa, mutta se häntä katkeroitti, että markiisi oli nähnyt hänet häpeällisen kohtelun alaisena.
Marie loi häneen tylsän ja samalla vihaa uhkuvan katseen, sillä hän tunsi sydämessään heräävän hirvittäviä kostontunteita. Hän huomasi takanaan kuoleman, ja voimattomuuden tietoisuus masensi hänet. Hänen päässään syntyi mielettömyyden pyörre; hänen kiehuva verensä sai hänet näkemään maailman yhtenä ainoana tulipalona. Silloin hän, sen sijaan että olisi surmannut itsensä, tarttui miekkaan, heilutti sitä ja luuli upottavansa sen kahvaan asti markiisiin. Mutta miekka olikin solunut markiisin kainalosta alas, Gars pysäytti Marien käsivarresta ja laahasi hänet Pille-Michen avustamana ulos salista. Pille-Miche oli hurjana hyökännyt tämän hurjistuneen olennon kimppuun sinä hetkenä, jolloin hän koetti surmata markiisin. Tämän nähdessään Francine päästi korvia viiltäviä huutoja:
— Pierre! Pierre! Pierre, — hän huusi surkealla äänellä.
Ja näin huutaen hän seurasi emäntäänsä.
Markiisi jätti siihen seuran tyrmistyneenä ja poistui, sulkien jälkeensä oven. Saavuttuaan kuistille, hän vielä piti kiinni neiti de Verneuilin ranteesta ja rutisti sitä suonenvedontapaisesti, Pille-Michen melkein ruhjoessa käsivarren luita. Mutta Marie tunsi ainoastaan nuoren päällikön käden hehkun, ja hän katsoi häneen jäisen kylmänä.