— Se koskee niin kovasti!
Markiisi ei vastannut, vaan katseli häntä muutaman silmänräpäyksen.
— Onko teillä syytä kostaa yhtä katalasti kuin tuo nainen? — kysyi
Marie.
Sitten hän huomasi oljilla lepäävät ruumiit ja huudahti vavisten:
— Aatelismiehen kunniasana! Ha, ha haa! Tämän kamalan naurun jälkeen hän jatkoi:
— Kaunis päivä!
— Niin, kaunis, ja huomeneton päivä.
Markiisi hellitti neiti de Verneuilin käden, luotuaan viimeisen, pitkän katseen tähän viehättävään olentoon, josta hänen oli melkein mahdoton luopua. Ei kumpikaan näistä ylpeistä hengistä tahtonut taipua. Markiisi odotti kenties kyyneltä. Mutta nuoren naisen silmät olivat kuivat ja ylpeät. Markiisi käänsi nopeasti selkänsä, jättäen Pille-Michelle hänen uhrinsa.
— Jumala on kuuleva rukoukseni, tulen rukoilemaan, että hän suo teille kauniin huomenettoman päivän!
Pille-Miche, joka oli suorastaan hämillään siitä, että oli saanut osakseen näin ihanan saaliin, laahasi hänet pois lempeästi, kunnioituksen ja ivan sekaisin tuntein. Markiisi päästi huokauksen, palasi saliin, ja hänen kasvonsa näyttivät vieraista kuolleen kasvoilta, jonka silmiä ei ole suljettu.