— Ajatelkaa, — keskeytti neiti de Verneuil, — että juuri kuulin tässä lähellä äänen, jonka pieninkin kaiku minun mielestäni on suurempiarvoinen kuin kaikki teidän rikkautenne.
— Te ette niitä tunne…
Ennenkuin saituri oli voinut estää, Marie lykkäsi sormellaan sivulle pienen väritetyn piirroksen, joka kuvasi Ludvig XV:ttä hevosen selässä istuvana, ja sen takana olevasta reiästä hän äkkiä näki alla olevassa huoneessa markiisin, joka juuri latasi isoa vallipyssyä. Se pieni levy, jolle tuo kuva oli liimattu, näytti peittävän reikää, joka muodosti kuvion komeron alapuolella olevan huoneen kattokoristeissa, missä kuningasmielinen kenraali epäilemättä nukkui. D'Orgemont lykkäsi mitä varovaisimmin paikoilleen vanhan piirroksen ja katsoi ankarasti nuoreen tyttöön.
— Älkää lausuko sanaakaan, jos henkenne on teille rakas. Muuten, — hän jatkoi hetken vaiettuaan, — ette ole heittänyt iskukoukkuanne varsin pieneen alukseen. Tiedättekö, että markiisi de Montauranilla on sadan tuhannen frangin tulot vuokralle annetuista maatiloista, joita ei ole myyty? Eräs konsulin julkaisema päätös, jonka luin Ille-et-Vilainen Maanantai-lehdessä, on juuri peruuttanut takavarikkoon ottamisen. Kas, kas, epäilemättä tämän kuultuanne pidätte tuota poikaa entistään kauniimpana. Silmänne kiiltävät kuin kaksi uuden uutukaista kultarahaa.
Neiti de Verneuilin katseet olivat ruvenneet vilkkaasti säihkymään, hänen kuultuaan tuon tutun äänen kaiun. Hänen seisoessaan siinä ikäänkuin uponneena hopeakaivokseen, elpyi äkkiä hänen henkensä, joka oli ollut viime tapahtumien lamauttama. Hän näytti tekevän synkän päätöksen ja huomaavan sen toteuttamiskeinot.
— Sellaisesta ylenkatseesta ei koskaan voi toipua, — hän ajatteli, — ja jos hän ei enää voi minua rakastaa, tahdon hänet surmata… Ei yksikään nainen tule häntä omistamaan.
— Herra markiisi, — vastusti abotti Gudin ylimielisenä, — te häpäisette koko Bretagnen, jos annatte nuo tanssijaiset Saint-James'issa. Saarnaajat voivat kiihoittaa kyliemme asukkaiden mielet, eivätkä tanssimestarit… Ottakaa käteen pyssy, älkääkä viulua.
— Herra abotti, olette kyllin älykäs ymmärtääksenne, etten puoluelaistemme yleiskokouksessa voi saada selville, mitä heidän avullaan voin toteuttaa. Pidot tuntuvat minusta paljon edullisemmalta tilaisuudelta heidän kasvojensa tutkimiseen ja aikeittensa tuntemiseen kuin kaikki salainen urkinta, jota muuten kammoksun; panemme heidät lasi kädessä lausumaan, mitä ajattelevat.
Marie säpsähti, kuullessaan nämä sanat, sillä nyt hänessä heräsi tuuma mennä näihin kemuihin ja niissä toimeenpanna kostonsa.
— Pidättekö minua typeränä, saarnatessanne minulle tanssin turmiollisuudesta! — virkahti Montauran. — Ettekö te kaikki mielellänne esiintyisi chaconne-tanssissa, päästäksenne täysiin oikeuksiinne "Uskon isien" uudessa arvossa?… Ettekö tiedä, että bretagnelaiset kirkosta tullessaan menevät tanssiaisiin? Ettekö tiedä, että herrat Hyde de Neuville ja d'Andigné viisi päivää sitten ovat neuvotelleet ensimäisen konsulin kanssa jälleen kohottaakseen valtaistuimelle hänen majesteettinsa Ludvig XVIII:n? Kun tänä hetkenä valmistaudun syöksymään niin uhkarohkeaan yritykseen, tapahtuu se yksinomaan sentähden, että tahdon jouduttaa tapahtumien ratkaisua raudoitettujen saappaittemme voimalla. Ettekö ole kuullut, että kaikki Vendéen, jopa Fontainen päälliköt puhuvat alistumisesta? Oh, herraseni, ilmeisesti on petetty ruhtinaita Ranskan oikeaan tilaan nähden. Se uskollisuus, josta heille on puhuttu, on itsekästä laatua. Herra abotti, kun olen pistänyt jalkani vereen, en tahdo upota siihen vyötäisiin asti, muuten kuin varmana tuloksesta. Olen antautunut palvelemaan kuningasta, enkä muutamia huimapäitä, en muutamia yli korvien velkaantuneita, kuten Rifoël, en kärventäjiä…