— Älkää naurako, kreivi, olette minun vankini. Jos vähääkään liikahdatte, saatte kokea, mihin kykenee loukattu nainen.
Sinä hetkenä, jona kreivi ja Marie katsoivat toisiinsa, ollen erilaisten mielenliikutusten valtaamat, kuului sekavia ääniä ulkoa kallioilta:
— Pelastakaa Gars! hajaantukaa! Pelastakaa Gars! Hajaantukaa!…
Barbetten ääni hallitsi ulkoa kuuluvaa meteliä, ja majassa olevat viholliset kuulivat hänen sanansa hyvin erilaisin tuntein, sillä hän puhui enemmän heille kuin pojalleen.
— Etkö näe sinisiä? — huusi Barbette terävästi. — Joudutko tänne, nulikka, tai tulen tästä minä sinua noutamaan! Tahdot kai siis saada luodin pääkalloosi? No, matkoihisi heti!…
Näiden pikkutapausten aikana, jotka nopeasti seurasivat toisiaan, eräs sininen hypähti piharapakkoon.
— Beau-Pied! — huusi hänelle neiti de Verneuil. Beau-Pied riensi saapuville ja tähtäsi kreiviin paremmin kuin hänen pelastajattarensa oli tehnyt.
— Herra ylimys, — sanoi soturi purevan ivallisesti, — pysy alallasi, tai minä paiskaan sinut kädenkäänteessä maan tasalle kuin Bastiljin.
— Herra Beau-Pied, — sanoi neiti de Verneuil mairittelevalla äänellä, — te vastaatte tästä vangista. Menetelkää miten tahansa, mutta teidän täytyy tuoda hänet terveenä ja vioittumattomana minun käsiini Fougères'ssa.
— Ymmärrän, armollinen neiti.