— Kunniallisen naisen edessä, kenties, mutta huonomaineisen naisen!… kuinka se tulisi kysymykseenkään, herra kreivi, sehän on suorastaan mahdotonta.
Nämä sanat, jotka uhkuivat katkeraa ivaa, hän vihelsi, kuten Sully sanoi puhuessaan herttuatar de Beaufortista, niin terävällä nokalla, että aatelismies hämmästyi, eikä voinut muuta kuin katsella julmaa vastustajatartaan.
— Kas tässä, — parisitar jatkoi ilkkuen, — jotta en todistaisi vääriksi sanojani, tahdon olla, kuten nuo olennot, hyväsydäminen. Aluksi siis, tässä on pyssynne.
Hän ojensi hänen aseensa lempeän ilakoivana.
— Kautta aatelismiehen kunnian, te menettelette, neiti…
— Oh! — keskeytti parisitar hänen puheensa. — Olen saanut tarpeeksi aatelismiesten kunniasanoista. Tällaiseen sanaan luottaen poikkesin Vivetièreen. Päällikkönne oli vannonut, että minä ja väkeni siellä olisimme turvassa…
— Kuinka katalaa! — huudahti Hulot, rypistäen kulmakarvojaan.
— Syypää siihen oli herra kreivi, — jatkoi Marie, osoittaen Hulot'lle aatelismiestä. — Garsilla oli kyllä hyvä halu pitää sanansa, mutta herra kreivi kertoi minusta jonkun minulle tuntemattoman parjausjutun, joka vahvisti kaikkia niitä herjauksia, mitä "Charretten Tamma" on suvainnut minusta levitellä.
— Neitiseni, — sanoi kreivi peräti hämillään, — pää piilun alla vakuuttaisin sanoneeni ainoastaan totuuden.
— Sanomalla mitä?