— Oh, hän pääsee vapaaksi, — vastasi neiti, — vapaaksi kuin taivaan lintu.
— Mutta hänet vangittiin aseet kädessä.
— Eipä niin, — sanoi parisitar, leikkisän viisastelevana kuin nainen ainakin, kun hän tahtoo vastustaa järkähtämätöntä järkiperustetta, — minähän olin riisunut häneltä aseet.
— Kreivi, — sanoi parisitar palatessaan siihen huoneeseen, missä oli aterioitu, — minun on juuri onnistunut saada teidät vapautetuksi. Mutta tässä matoisessa maailmassa ei tehdä mitään ilmaiseksi! — hän lisäsi kallistaen päätään, ikäänkuin odottaen hänen vastaustaan.
— Vaatikaa minulta kaikkea, vaikkapa nimeäni ja kunniaani! — huudahti kreivi huumauksissaan, — lasken kaiken teidän jalkojenne juureen.
Ja hän lähestyi, tarttuakseen parisittaren käteen, koettaen uskotella hänelle, että hänen intohimoiset pyyteensä olivat kiitollisuutta. Mutta neiti de Verneuil ei ollut se nainen, joka antoi pettää itseään.
Hän hymyili, ikäänkuin olisi tälle uudelle ihailijalle antanut hiukan toivoa, ja virkkoi, peräytyen pari askelta:
— Tulettekohan antamaan minulle aihetta katua luottamustani?
— Nuoren neitosen mielikuvitus on vilkkaampi kuin varttuneen naisen, — vastasi kreivi nauraen.
— Nuorella neitosella on enemmän menetettävissä kuin varttuneella naisella.