— Jutelkaamme nyt, — sanoi parisitar kotvan vaiettuaan. — Francine hyvä, tuo meille kynttilöitä.
Sangen taitavasti osasi hän kääntää keskustelun vallankumouksen edellä käyneeseen hallitusmuotoon, josta oli kulunut vaan muutama vuosi. Hän siirsi niin luontevasti kreivin tähän aikakauteen, hän antoi aatelismiehelle niin runsaasti tilaisuutta olla henkevä, vastatessaan hänelle niin kohteliaan hienosti, että kreivi lopulta sai sen käsityksen, ettei hän koskaan ollut esiintynyt niin rakastettavana. Ja tämä käsitys innostutti häntä niin, että tahtoi tuossa lumoavassa naisessa herättää saman edullisen luulon itsestään.
Veitikkamainen nainen päätti ahdistaa kreiviä kaikilla kiemailukeinoillaan, ja kun tämä kaikki oli hänen puoleltaan pelkkää ilveilyä, hän saattoi tehdä sen kahta taitavammin. Niinpä hän milloin sai kreivin uskomaan nopeaan menestykseen, milloin hän taas ikäänkuin hämmästyneenä vilkkaasta tunteestaan tekeytyi kylmäksi, mikä ihastutti kreiviä ja kiihoitti hänen äkkiä herännyttä intohimoaan. Tämä nainen oli ihan onkijan kaltainen, joka tuontuostakin nostaa vedestä siimansa, nähdäkseen, syökö kala.
Kreivi-parka antautui lumon pauloihin, huomattuaan, kuinka luontevan viattomasti hänen vapauttajattarensa oli mieltynyt pariin kolmeen hänen lausumaansa kohteliaisuuteen. Siirtolaisuus, tasavalta, Bretagne ja chouanit olivat silloin tuhansien peninkulmien päässä hänen ajatuksistaan. Hulot oli suora, liikkumaton ja vakava kuin vanhojen roomalaisten rajajumala Terminus. Hänen puutteellisesta kasvatuksestaan johtui, että hän oli tuiki kykenemätön ottamaan osaa tämänkaltaiseen keskusteluun, mutta kuitenkin hän aavisti, että nuo kaksi muuta keskustelijaa kaiketi olivat hyvin henkeviä. Muuten hän pinnisti kaiken käsityskykynsä oivaltaakseen, eivätkö nuo molemmat verhotuin sanoin solmineet jotain juonta tasavaltaa vastaan.
— Montauran, arvoisa neiti, — sanoi kreivi, — on ylhäistä sukua, hän on hyvin kasvatettu ja kaunis poika. Mutta ritarillisesta kohteliaisuudesta ei hänellä ole aavistustakaan. Hän on liian nuori, jotta olisi voinut nähdä Versaillesia. Hänen kasvatukseensa on kuitenkin jäänyt aukko, ja sen sijaan, että iskisi toiseen mustelmia, jakelee hän tikarinpistoja. Hän saattaa kyllä rajusti rakastaa, mutta hän ei koskaan ole saavuttava tuota hienon hienoa käytöstapaa, josta Lauzun, Adhémar, Coigny ja monet muut olivat niin kuuluisat. Hänellä ei ole tuota rakastettavaa tapaa sanoa naisille noita viehättäviä vähäpätöisyyksiä, jotka oikeastaan miellyttävät heitä enemmän kuin intohimon purkaukset, joilla pian on heidät väsyttänyt. Niin, vaikka markiisi on naisten suosikki, ei hänellä silti ole ylimyksen hienoutta ja luontevuutta.
— Sen kyllä olen huomannut, — sanoi Marie.
"Kas vaan", ajatteli kreivi, "tuossa äänessä ja tuossa katseessa on jotakin, mikä todistaa, että minä ennen pitkää tulen mitä parhaimpiin väleihin häneen, ja tullakseni hänen omakseen uskon kernaasti kaiken mitä hän ikinä vaatii".
Päivällinen oli valmis, ja kreivi tarjosi parisittarelle kätensä. Neiti de Verneuil hoiti pöydässä emännän tehtäviä niin kohteliaasti ja hienoaistisesti, että huomasi hänen sellaiseen tottuneen ainoastaan hovipiireissä.
— Poistukaa te täältä, herra päällikkö, — sanoi parisitar Hulot'lle, mennessään hänen kanssaan ateria loputtua toiseen huoneeseen. — Te saatatte hänet levottomaksi, kun sitä vastoin minä kahden kesken hänen kanssaan pian saan tietää kaiken, mikä tarvitsee tietää. Hän on nyt siinä tilassa, jossa mies sanoo minulle kaiken, mitä ajattelee, ja näkee kaiken vaan minun silmilläni.
— Entä jälestäpäin? — kysyi päällikkö, joka näytti aikovan vaatia takaisin vankia.